• +358 44 2424 848
  • info@pedaali.fi
Facebook Instagram

yhteisötyö

Vieraskynä: Kun piiloon jäävä todellisuus tuodaan museoon

kirjoittaja
Värivalokuva vanhan uusrenessanssirakennuksen portaikosta. Koristelliseen, metalliseen kaiteeseen on kiinnitetty vieriviereen sanomalehdestä tehtyjä talonmuotoisia origameja.

Museo ei tunnu kaikille mahdolliselta   

Kulttuuripalvelujen käyttäminen ei useinkaan ole ensimmäisenä mielessä ihmisellä, joka elää asunnottomana tai muussa vakavassa asumisen kriisissä. Huomio suuntautuu siihen, miten arjen välttämättömät tarpeet järjestyvät ja mistä saa apua.

Museoon menemistä voivat rajoittaa pääsymaksujen lisäksi monet näkymättömämmät kynnykset. Museo saattaa tuntua vieraalta paikalta, ja osallistumista voivat vaikeuttaa asunnottomuuteen liittyvä stigma, häpeän kokemukset, kuormittava elämäntilanne sekä tunne siitä, ettei museo ole tarkoitettu “minunlaisilleni” ihmisille.

Siksi kulttuuripalvelujen saavutettavuus ei ole asunnottomuutta kokevien ihmisten näkökulmasta toissijainen kysymys. Se kertoo siitä, ketkä tunnistetaan yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi ja keiden kokemusten katsotaan kuuluvan yhteiseen kulttuuriin ja historiaan.

Näkyvyys on myös valtaa

Yhteistyömme esimerkiksi Arkkitehtuuri- ja designmuseon kanssa on ollut merkityksellistä. Siihen on kuulunut asiantuntijuuden vaihtoa, Arkkitehtuuri kuuluu kaikille -podcastin sisällöntuotantoa ja 2 139 -installaation eli origamitaloista koostuvan yhteisötaideteoksen rakentamista museon aulaan.

Yhteisötaiteen avulla ihmiset pääsivät käsittelemään itseään koskevaa aihetta, samalla haastaen asunnottomuuden kapeaa representaatiota. Yhteistyön arvo ei siten määräytynyt vain sen perusteella, kuinka moni asunnottomuutta kokeva ihminen kävi lopulta museossa. Merkityksellistä oli mahdollisuus keskustella, miten eri väestöryhmien näkyvyyttä kontrolloidaan julkisessa ja puoli-julkisessa tilassa ja historian kerronnassa, miten asunnottomuutta kokevien ihmisten näkemykset ja osallistuminen tunnistetaan museoon kuuluviksi.

Rakennettu ympäristö ei ole neutraali. Penkit, odotustilat, valaistus, vartiointi ja tilojen käyttösäännöt vaikuttavat siihen, kuka voi viipyä tilassa ja millä ehdoilla. Myös museot tekevät valintoja siitä, mitä säilytetään, asetetaan esille ja kerrotaan yhteisenä historiana. Kun joidenkin ihmisryhmien kokemukset jäävät toistuvasti tämän kertomuksen ulkopuolelle, syntyy helposti vaikutelma, etteivät heidän elämänsä kuulu yhteiseen kulttuuriperintöön.

Edustuksellisuudessa kyse ei ole vain siitä, että museoon lisätään kuva tai kertomus marginalisoidusta ryhmästä. Olennaista on, kuka määrittelee esittämisen tavan, kuka pääsee osallistumaan sisällön tekemiseen ja kenen tulkinta tunnustetaan asiantuntijuudeksi.

Edustuksellisuus madaltaa osallistumisen kynnystä

Myös tutkimus osoittaa edustuksellisuuden merkityksen. Erin Elizabeth Toolisin väitöstutkimuksessa pienituloiset ja rodullistettuihin ryhmiin kuuluvat osallistujat kuvasivat museoita muun muassa vieraiksi, kalliiksi, valkoisiksi ja elitistisiksi tiloiksi. Tutkimuksen mukaan osallistumisen esteitä voidaan purkaa vahvistamalla perinteisesti päätöksenteon ulkopuolelle jääneiden yhteisöjen ääntä.

Museotutkija John H. Falkin tutkimuksessa museokäyntiä tarkastellaan puolestaan identiteettiin liittyvänä valintana. Ihmiset arvioivat jo ennen vierailua, mitä museo voi tarjota heille ja sopiiko käynti heidän käsitykseensä itsestään. Museossa syntyvät merkitykset ovat henkilökohtaisia ja yhteydessä kävijän identiteetteihin, rooleihin ja ryhmäjäsenyyksiin.

Asunnottomuutta kokevien ihmisten näkyminen museossa ei siis ole vain symbolinen ele. Se voi vahvistaa kokemusta siitä, että museo on myös minua varten. Edustuksellisuus ei kuitenkaan yksin poista taloudellisia, sosiaalisia tai elämäntilanteeseen liittyviä esteitä. Siksi tarvitaan jatkossakin maksuttomuutta, jalkautuvaa yhteistyötä, turvallista kohtaamista ja pitkäjänteisiä kumppanuuksia.

Museoiden ei tarvitse tehdä tätä työtä yksin. Ne voivat kutsua yhteisöt mukaan määrittelemään tavoitteita ja sisältöjä sekä rakentamaan yhdenvertaisempia tiloja.

Yhteistyö museon kanssa osoitti, että museo voi toimia yhteiskunnallisen keskustelun tilana. Parhaimmillaan se ei ainoastaan esitä ihmisistä kertovia tarinoita, vaan antaa ihmisille mahdollisuuden osallistua siihen, miten yhteistä todellisuutta rakennetaan ja muistetaan. 

Vlada Petrovskaja
Kirjoittaja työskentelee Vailla vakinaista asuntoa ry:ssä järjestösuunnittelijana ja hankepäällikkönä. Hän on työskennellyt asunnottomuuden parissa yli kymmenen vuoden ajan. Hänen työnsä keskiössä ovat rakenteellisen muutoksen edistäminen sekä kokemus- ja asiantuntijatiedon yhdistäminen. Työssään hän tarkastelee erityisesti sitä, miten asunnottomuutta kokevien ja palvelujärjestelmästä syrjäytettyjen ihmisten asiantuntijuus voidaan tunnistaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Lähteet

Arkkitehtuurimuseo (host). (2023). Arkkitehtuuri kuuluu kaikille 1: Asunto on ihmisoikeus (Vlada Petrovskaja, Teija Ojankoski). Saatavilla: https://open.spotify.com/episode/0WLNXiX3rqb1JzFS0FsSHQ

Design District Helsinki. (2024). 2139-installaatio: 2 139 -installaatio ottaa kantaa piiloasunnottomuuteen Suomessa. Saatavilla: https://designdistrict.fi/fi/tapahtumat/2-139-installaatio-ottaa-kantaa-piiloasunnottomuuteen-suomessa/

Falk, J. H. (2008). Viewing art museum visitors through the lens of identity. Visual Arts Research, 34(2), 25–34. Saatavilla: https://www.jstor.org/stable/20715472

Museums Association. (n.d.). Delivering social justice with our communities. Saatavilla: https://www.museumsassociation.org/campaigns/museums-change-lives/delivering-social-justice-with-our-communities/

Toolis, E. E. (2018). Theorizing critical placemaking as a tool for reclaiming public space. UC Berkeley. Saatavilla: https://escholarship.org/uc/item/1sb502b2

Kuva: 2139 -installaatio entisen Arkkitehtuurimuseon portaikossa. Anni Koponen, Arkkitehtuuri- ja designmuseo.

Webinaari: Traumainformoitu lähestymistapa museossa 24.11.2026

kirjoittaja
Webinaarin kansikuva, jossa on Pedaalin logo, webinaarin nimi suomeksi ja englanniksi sekä esiintyjien valokuvat.

Webinaari: Traumainformoitu lähestymistapa museossa
Paikka: Zoom Webinars
Aika: Tiistai 24.11.2026 klo 13–16 (UTC+2)
Kieli: Suomi ja englanti
Osallistuminen: ilmainen, ennakkoilmoittautuminen

Traumainformoitu lähestymistapa museossa -webinaari tarjoaa katsauksen siihen, mitä traumainformoitu työote tarkoittaa ja miten sitä voidaan soveltaa museokontekstissa. Ohjelmassa kuullaan asiantuntijoiden, kokemusasiantuntijoiden sekä museo- ja järjestökentän edustajien puheenvuoroja, jotka avaavat lähestymistavan keskeisiä periaatteita sekä käytännön esimerkkejä museotyössä, mielenterveystyössä ja vapaaehtoistoiminnassa. Lisäksi tarkastellaan traumainformoidun työotteen merkitystä museopedagogiikassa sekä yleisö- ja yhteisötyössä. Osallistujat pääsevät työstämään pohdintatehtävää webinaarin teemoista, ja tehtävien koonnit jaetaan kaikille osallistujille webinaarin jälkeen. Webinaarin tavoitteena on vahvistaa ymmärrystä turvallisempien, saavutettavien ja erilaisia kokemuksia huomioivien museoympäristöjen rakentamisesta sekä tarjota käytännöllisiä työkaluja oman työn kehittämiseen.

Ohjelma ja aikataulu

Juontajat

Inka Yli-tepsa ja Jemina Vainikka Lindholm

klo 13.00–13.05 Yhteyden avaaminen ja saapuminen (5 min)

klo 13.05–13.15 Webinaarin aloitus (10 min, suomi/englanti)
Inka Yli-Tepsa, puheenjohtaja, Pedaali ry

klo 13.15–13.35 Traumainformoidun lähestymistavan perusteita (20 min, suomi)

Kati Sarvela, hammaslääkäri, tietokirjailija ja terapeutti
Santtu Merjanaho, psykologi ja väitöskirjatutkija

Mitkä ovat traumainformoituun lähestymistapaan sisältyvät SAMHSANn periaatteet?  Miten nämä näkyvät omassa työssä? Keskustelemme siitä, miten traumainformoitu lähestymistapa tarjoaa eri alojen ammattilaisille yhteisen kielen haavoittavien kokemusten ymmärtämiseen sekä keinoja kohdata erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä hermostollisesta vakaudesta käsin. Haluamme korostaa erityisesti sukupuoli-, historia- ja kulttuurisensitiivisyyttä sekä kulttuurista nöyryyttä.

Henkilökuva Kati Sarvelasta. Katilla on silmälasit, oranssi huivi ja paita sekä purppura pipo. Hän katsoo hymyillen kameraan häivytettyä taustaa vasten.

Kati Sarvela on hammaslääkäri, tietokirjailija ja terapeutti (hypnoterapia, sensomotorinen psykoterapia) sekä suomalainen traumainformoidun työotteen pioneerikouluttaja. Hän on kouluttanut eri alojen ammattilaisia traumainformoidusta lähestymistavasta vuodesta 2018 lähtien.

Henkilökuva Santtu Merjanahosta metsässä. Santulla on silmälasit, harmaat hiukset ja parta sekä vihertävä takki ja kauluri. Hän katsoo hymyillen kameraan.

Santtu Merjanaho on psykologi ja väitöskirjatutkija. Hänellä on pitkä tausta opintopsykologina korkeakouluympäristössä ja vahva kokemus traumainformoidun työotteen mahdollisuuksista. Väitöskirjatyössään hän syventyy luontoyhteyden syventämisen keinoihin.

klo 13.35–13.50 Q&A (15 min, suomi)
Kati Sarvela, Santtu Merjanaho ja Inka Yli-Tepsa

klo 13.50–13.55 Tauko (5 min)

klo 13.55–14.15 Millainen olisi traumainformoitu museo? Tapausesimerkin tarkastelua kliinisen työn näkökulmasta (20 min, englanti)

Zoe Large, lasten ja nuorten psykoanalyyttinen psykoterapeutti, NHS

Mitä museoilta vaadittaisiin, jotta ne siirtyisivät yksittäisistä traumainformoiduista projekteistä aidosti traumainformoiduksi instituutioksi? Winston Churchill Fellowship -apurahan turvin toteutettuun tutkimukseen pohjautuvassa puheenvuorossaan Zoe Large palaa yhteen tutkimuksensa tapausesimerkkiin. Kyseessä oli HIV/AIDS-aiheiseen näyttelyyn liittynyt taiteilijavetoinen interventio, joka kutsui kävijöitä pohtimaan, mitä näyttelystä oli jätetty pois. Large tarkastelee tapausesimerkkiä uudelleen kliinisen kokemuksensa valossa. Hän pohtii myös huolellisesti suunnitellun ja osallistavan museotyön rajoja sekä kysyy, onko traumainformoiduin lähestymistavan toteuttamisessa vähemmän kyseä oikean viitekehyksen omaksumisesta ja enemmän instituution kyvystä pysyä avoimena vaikeille ja odottamattomille kokemuksille.

Head-and-shoulders portrait of Zoe Large wearing round glasses, a cream shirt and dark jacket, in front of a bookshelf.

Zoe Large on lasten ja nuorten psykoanalyyttinen psykoterapeutti, joka työskentelee NHS:n lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa Kaakkois-Lontoossa. Hänen työnsä keskittyy muun muassa sijoitettujen ja adoptoitujen lasten sekä heidän perheidensä tukemiseen. Ennen kliinistä kouluttautumistaan hän työskenteli nuorten osallisuuden ja palveluiden kehittämisen parissa sekä suoritti museologian maisterintutkinnon University College Londonissa. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Winston Churchill Fellowship -apuraha, ja hänen raporttinsa What Would a Trauma-Informed Museum Look Like? julkaistiin vuonna 2019.

klo 14.15–14.35 Konteksti, yhteys ja valinnan mahdollisuus: traumainformoitu työote museoiden arjessa (20 min, englanti)

Jackie Armstrong, tutkija ja museopedagogi, The Museum of Modern Art (MoMA)

Traumainformoitu työote museoissa ei tarkoita ainoastaan vaikeiden sisältöjen tai kuormittavien tilanteiden käsittelyä. Se voi ohjata myös arjen päätöksiä siitä, miten otamme kävijät vastaan, autamme heitä orientoitumaan tilaan, kutsumme osallistumaan, esitämme kysymyksiä, suunnittelemme ohjelmia ja reagoimme tilanteisiin, joissa joku tarvitsee jotakin tavanomaisesta poikkeavaa. Kävijätutkimuksen, saavutettavuuden, fasilitoinnin ja hyvinvoinnin parissa tekemänsä työn pohjalta Jackie Armstrong esittelee käytännönläheisen viitekehyksen, jonka keskiössä ovat konteksti, yhteys ja valinnan mahdollisuus. Lisäksi hän esittelee esimerkkejä traumainformoidusta kysymisen tavasta (Trauma-Informed Inquiry). Osallistujat saavat mukaansa helposti sovellettavia kysymyksiä ja toimintatapoja museo-opetuksen, yleisötyön ja yhteisötyön tueksi.

Portrait of Jackie Armstrong smiling, with long wavy brown hair, wearing a pumpkin-colored short-sleeve sweater in a softly lit indoor setting with plants and a blurred background.

Jackie Armstrong on tutkija ja museopedagogi New Yorkin Museum of Modern Artissa (MoMA), jossa hän vastaa kävijätutkimuksesta ja arvioinnista. Hänen työnsä yhdistää laadullista tutkimusta, saavutettavuutta, traumainformoitua työotetta ja hyvinvoinnin näkökulmia tavoitteena kehittää osallistavampia ja kävijöiden tarpeisiin paremmin vastaavia museokokemuksia. Hän oli mukana kehittämässä MoMAn Artful Practices for Well-Being -aloitetta sekä samannimistä Coursera-verkkokurssia. Lisäksi hän toimii asiantuntijana ja kouluttajana museoille, kulttuuriorganisaatioille ja muille yhteisöille traumainformoidun työotteen, kävijätutkimuksen, saavutettavuuden ja kävijäkokemuksen teemoista.

klo 14.35–14.50 Q&A (15 min, englanti)
Jackie Armstrong, Zoe Large ja Jemina Vainikka Lindholm

klo 14.50–14.55 Tauko (5 min)

klo 14.55–15.25 Kuulumisen tunne, osallisuus ja vahvuudet: hyvinvoinnin tukeminen moninaisissa yhteisöissä (30 min, englanti)

Hope Makara, sosionomi, MIELI Without Borders ja MIELI ry

Mikä auttaa ihmisiä tuntemaan itsensä tervetulleiksi, arvostetuiksi ja osallisiksi? Kokemusasiantuntijuuteen sekä Suomeen muuttaneiden ja kansainvälisten asukkaiden parissa tehtyyn yhteisölähtöiseen työhön pohjautuva esitys tarkastelee, miten kuulumisen tunne, osallisuus ja vahvuuslähtöinen lähestymistapa voivat tukea hyvinvointia moninaisissa yhteisöissä. Osallistujat tutustuvat käytännön periaatteisiin ja kansalaisjärjestötyön esimerkkeihin, jotka auttavat luomaan osallistavampia tiloja ja yhteisöjä, joissa ihmiset voivat osallistua, luoda yhteyksiä toisiin sekä tunnistaa omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan.

Head-and-shoulders portrait of Hope Makara with dark and short curly hair wearing a white shirt, in front of a pink wall.

Hope Makara on sosionomi ja yksi MIELI Without Bordersin perustajista. MIELI Without Borders on MIELI ry:n jäsenjärjestö ja voittoa tavoittelematon organisaatio, joka edistää maahan muuttaneiden mielenterveyttä. Hopea motivoi erityisesti mielenterveyden edistäminen sekä arjen hyvinvointia tukevien keinojen löytäminen. Hän nauttii muiden tukemisesta heidän omalla hyvinvointipolullaan sekä sellaisten tilojen ja yhteisöjen rakentamisesta, joissa ihmiset voivat kokea yhteyttä, osallisuutta ja ymmärretyksi tulemista.

klo 15.25–15.30 Pohdiskelutehtävän tehtävänanto (5 min, suomi/englanti)
Jemina Vainikka Lindholm, hallituksen jäsen, Pedaali ry

klo 15.30–15.45 Pohdiskelutehtävän työstäminen Padletiin (15 min, suomi/englanti)

Pohdintatehtävä tehdään itsenäisesti omalta tietokoneelta. Vaihtoehtoisesti seminaariin voi osallistua samalla tietokoneella oman työporukan tai muun yhteisöjen kanssa, jolloin myös pohdintatehtävän voi tehdä yhdessä.

klo 15.45–15.55 Webinaarin lopetus (10 min, suomi/englanti)
Jemina Vainikka Lindholm, hallituksen jäsen, Pedaali ry

klo 15.55–16.00 Yhteyden sulkeminen ja poistuminen (5 min)

Osallistuminen

Ilmoittaudu webinaariin viimeistään perjantaina 20.11.2026 tällä lomakkeella.

Webinaariin mahtuu yhteensä 300 osallistujaa. Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova. Yhdellä lomakkeella voit ilmoittaa webinaariin yhden henkilön. 

Saavutettavuus ja turvallisempi tila

Webinaari on ilmainen. Webinaarin kielinä ovat suomi ja englanti. Zoom Webinarissa on mahdollista käyttää tekstitystoimintoa. Webinaarissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Lisätietoja

Pedaalin järjestösihteeri
info@pedaali.fi

Jemina Vainikka Lindholm
lindholm.jemina@gmail.com

Yleisötyötä seinättömässä museossa – Nykytaideprojekti Kelluva saari

kirjoittaja
Värivalokuva keinotekoisesta saaresta rantavedessä.

Olen töissä säätiön ylläpitämässä Lönnströmin taidemuseossa Raumalla. Toimin museossa yleisötyöntekijänä keskittyen työssäni museomme tuottamiin isoihin nykytaideprojekteihin. Säätiömme toimintaan kuuluu myös Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseon ylläpito. Työssäni teen paljon opastuksia ja työpajoja sekä tuotan tapahtumia nykytaideprojekteihin liittyen. Tässä blogitekstissä tulen kertomaan tarkemmin neljännestä Lönnström-projektista, taiteilija Raimo Saarisen Kelluvasta saaresta ja siihen liittyvästä yleisötyöstä.

Kelluva saari

Raimo Saarisen teos Kelluva saari on suurikokoinen veistos ja ympäristötaideteos, joka kelluu Rauman Otanlahdella. Saari näyttää erehdyttävästi oikealta, vaikka se on valettu betonista. Saari on pinta-alaltaan 25 neliötä ja siihen on istutettu oikeita puita ja kasveja. Teos ankkuroitiin lahdelle vuonna 2022. Teos saa elää ja muuttua ympäristön vaikutuksien alaisena. Otanlahti on perinteistä raumalaista merimaisemaa. Rauman merimaisema ja rantasaunat ovat osa tärkeää maisemallista kulttuuriperintöä Raumalla. Kelluva saari on julkinen teos, joka luo uusia maisemallisia arvoja ja ulottuvuuksia Otanlahdella. Saari on tullut osaksi ympäristöä: kesäisin saunojat kiertävät saaren uiden ja meriharakka pesii siihen keväisin. 

Värivalokuva uima-asuisista ihmisistä uimassa keinotekoisen kelluvan saaren edustalla rantavedessä.
Saunaopastus. Kuva: Elina Tiainen.

Miten tehdä yleisötyötä seinättömässä museossa?

Olen tehnyt yleisötyötä seinättömässä museossa vuodesta 2022. Nykytaideprojektit, joita museomme tuottaa, ovat hyvin erilaisia keskenään. Teokset voivat olla esimerkiksi 26- kanavainen videoteos hylätyssä tehdashallissa tai suuri julkinen veistos. Teosten yleisötyö eroaa toinen toisistaan aina palvellen yksilöllisesti teosta. Museon tärkeitä yleisötyön tavoitteita on luoda pitkäjänteinen suhde Lönnströmin taidemuseon ja nykytaiteen moninaisten yleisöjen välille sekä tavoittaa eri yhteisöjä. 

Kelluvan saaren yleisötyön määrittelee kolme asiaa: ympäristö, teoksen teemat ja yhteisöt. Saaren ympäristö määrittelee paljon sitä mitä teoksella voi toteuttaa. Ympäristö rajoittaa, mutta se antaa myös uusia mahdollisuuksia. Koululaisille olen opastanut saarta paljon paikan päällä. Opastuksilla toteutetaan yksi ympäristötaidetehtävä. Tehtävänä on muotoilla oma pienoismalli mielikuvitussaaresta käyttäen vain rannalla olevia materiaaleja. Rannalle syntyy pienoisnäyttely täynnä mitä omatakeisimpia saaria. Oppilaat esittelevät saaret muille ryhmäläisille ja kertovat, millaisia kasveja ja eläimiä voisi saarella todellisuudessa elää. Ryhmät jatkavat työskentelyään luokissa eri ikäasteille suunniteluilla teoksiin liittyvillä tehtäväpaketeilla.

Värivalokuva lapsista leikkimässä rantahiekalla.
Kelluvan saaren työpajalaisia tekemässä omaa saarta Otanlahden rannalla. Kuva: Elina Tiainen.

Yhteistyön voima ja ainutlaatuisia elämyksiä

Koululaisille suunnattujen opastuksien lisäksi saarella on toteutettu myös erikoisempia opastuksia. Kesällä 2024 Kelluvan saaren kasviopastuksella maisematutkija Ilona Hankonen kertoi saaren ja ympäristön kasveista. Opastuksen lopuksi nautittiin Vanhan Rauman Leipomon lanseeraamia teoksen nimikkokeksejä, joissa oli käytetty Selkämeren rakkolevää. Saarella on järjestetty myös kahtena kesänä saunaopastus, jossa saunoen opastetaan teos ja kierretään uiden saari yhdessä. Tässä tärkeänä yhteistyökumppanina on toiminut saaren vierellä toimiva julkinen Merikylpylän sauna– yhteisö. Toinen tärkeä yhteistyökumppani on Rauman Seudun Lintuharrastajat, joiden kanssa järjestämme tänä keväänä jo neljännen kerran Kelluvan saaren linturetken, jossa nykytaide kohtaa luontoharrastuksen. Yhteistyö on myös tuonut mahdollisuuksia hyvin erityisten tapahtumien syntyyn. Paikallisen kamarimusiikkifestivaalin Rauma Festivon kanssa toteutettiin saarella erityislaatuinen konsertti elokuussa vuonna 2023. Yleisö kuunteli rannalta, kun oopperalaulaja lauloi kirkkoveneestä Myrskyluodon Maijan sävelmää viulistin säestäessä saarelta. 

Värivalokuva merimaisemasta, jossa musiikkiorkesteri esiintyy keinotekoisella kelluvalla saarella ja veneessä rantavedessä.
Rauma Festivon konsertista saarella. Kuva: Diego Casiraghi.

Jalkautuvat työpajat

Lönnströmin taidemuseo haluaa huomioida laajasti eri-ikäiset kävijät ja myös ne, jotka eivät pääse fyysisesti katsomaan projekteja: kauempana sijaitsevat koulut, mielenterveyskuntoutujien tukitalo ja hoivakodit.  Kelluvaan saareen keskittyvät jalkautuvat työpajat antoivat mahdollisuuden nykytaiteen ja näiden yleisöjen kohtaamiselle. Pajoissa muisteltiin omia saarikokemuksia, harjoitettiin luovaa työskentelyä luonnonmateriaalien kanssa sekä tutustuttiin Raimo Saarisen teokseen kuvien ja eri havaintomateriaalien kautta. Jalkautuvatyöpajamalli on tullut osaksi museon perusyleisötyötä, ja eri nykytaideprojektit ovat tätä kautta tavoittaneet jälleen uusia yleisöjä.

Kokeileva yleisötyö kehittää Lönnström-projektien konseptia merkittävästi. Rohkeat ja ennakkoluulottomat kokeilut vievät yleisötyötämme aina uusiin suuntiin yhteisöjä kuunnellen.

Värivalokuva ikääntyneistä käsistä askartelemassa hiekasta ja oksista valkean paperilautasen päällä.
Jalkautuva työpaja hoivakodissa. Kuva: Elina Tiainen.

Elina Tiainen

Kirjoittaja Lönnströmin taidemuseon yleisötyöntekijä.
Lue lisää Kelluva saari -nykytaideprojektista museon verkkosivuilta.

Uutta yleisötyötä, yhteistyötä ja elävää perintöä museoihin Leader-hankkeella

kirjoittaja
Puna-harmaa hirsirakennus, riukuaitaa ja taustalla aitta.

Lounais-Suomessa toimivalla maaseudun kehittämisyhdistyksellä Leader Ravakalla on ollut käynnissä ekomuseotoimintaan liittyvä hanke kuluneen viiden vuoden ajan. Leader-ryhmät mahdollistavat neuvonnalla ja julkisella rahoituksella maaseudun asukkaiden ideoimia kehittämishankkeita, joilla lisätään alueellista hyvinvointia ja elinvoimaa.

On ollut mielenkiintoista hypätä museopedagogista maaseudun hankekoordinaattoriksi ja nähdä museoiden yleisötyötä museokentän ulkopuolelta. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa yhden hanke-esimerkin kautta millaista yhteistyötä museot voivat tehdä Leader-ryhmien kanssa ja miten ekomuseotoiminnan kehittämiseen tähdännyt hanke päätyi kehittämään museoiden yleisötyötä Ravakan alueella.

Echoes – ekomuseotoiminnan kehittäminen 2020-2024

Echoes-hanke oli Ravakan kansainvälinen EU:n maaseuturahaston rahoittama hanke, jonka kumppanit olivat Leader-ryhmiä Pohjois-Satakunnasta, Ruotsista, Italiasta, Kroatiasta ja Tsekistä. Ravakan alueelta mukana olivat Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta ja Rauma. Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää monipuolisesti näiden kuntien alueella sijaitsevia kohteita, joita voisi pitää ekomuseoina. Ekomuseot ovat toimintaympäristöjä, joilla on merkitystä alueen asukkaille ja joissa toimitaan yhdessä ja tunnistetaan ”paikan henkeä”. Ne voivat olla museoituja paikkoja, mutta kokoelmat ja rakennukset eivät ole ekomuseon keskiössä, vaan ihmiset, luonto ja aineellinen ja aineeton perintö luovat yhdessä ekomuseon.

Ihmisten toiminta ja yhteinen kokemus paikasta voivat luoda pronssikautisesta hautaröykkiöalueesta ekomuseon. Sammallahdenmäki on Raumalla sijaitseva UNESCO-maailmanperintökohde, jossa toimii Perinneyhdistys Keritys ry.

Ravakan alueen kokeilujen kohteiksi valikoituivat Kauppilan umpipiha, Mynämäen museot, Sammallahdenmäki, Santtion kylä ja Välimaan perinnetorppa. Hankkeen tavoitteena on ollut kohteiden toiminnallisuuden, palvelutason, markkinoinnin ja tuotetarjonnan kehittäminen yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeessa on pyritty myös lisäämään kohteiden tunnettuutta ja erilaistamaan palveluja sekä nostamaan niiden tasoa sekä kansainvälisyyttä.

Seppä työskentelemässä Korvensuun konepajamuseossa, joka kuuluu Mynämäen museoon. Museota pidetään auki yhteistyössä vapaaehtoisten ja matkailuoppaiden kanssa.

Museoiden yleisötyön kehittäminen keskiöön

Aloittaessani koordinaattorina hankkeen loppupuolella helmikuussa 2023 kysyin mukana olevilta toimijoilta mitä he vielä toivoisivat hankkeelta. Alueen museot olivat verkostoituneet ja tutustuneet kansainvälisiin ekomuseoihin jo 3 vuoden ajan, tosin pandemia-aika oli muuttanut suunnitelmia useaan otteeseen. SAMK:in opiskelijoiden kanssa oli listattu museoiden nykyisiä palveluita, pohdittu mitä niistä vielä puuttuu, mitä pitäisi tehdä, millaisia kulttuuritoimijoita alueella on sekä järjestetty kansainvälinen seminaari Sense of Place. Kolmessa kohteessa oli testattu uudenlaisia tapahtumia.

Oma ammattitaustani on museopedagogiassa ja mukana olleita museoita kiinnostikin kehittää nimenomaan sitä puolta omassa toiminnassaan. Kolme mukana olleista kohteista toimii kaupunginmuseon tavoin. Niiden yleisötyötä ei johda eikä toteuta museopedagogi, vaan museoiden ja kulttuurin parissa yleisemmin työskentelevä kunnan tuottaja tai päällikkö, jolla on moninainen työkenttä. Nämä museot todettiin ekomuseon hengessä nimenomaan paikallisille tärkeiksi kohteiksi, joten päätettiin keskittyä heidän palvelemiseensa ulkomaalaisten turistien houkuttelemisen sijaan.

Kulttuurikasvatus

Mynämäellä ja Eurajoella kulttuurikasvatuksen kehittäminen nousi tärkeänä tavoitteena esiin. Se sopikin hankesuunnitelman teemoihin ”kulttuuriperintökohteen omistajuus” sekä ”yhteisöjen ja lasten osallisuus”. Kulttuurikasvatussuunnitelmiin sisältyviä museovierailuja kehitettiin museoissa toimivien vapaaehtoisten kanssa sisältämään entistä enemmän paikallista elävää perintöä ja lasten omaa kulttuuriperintöä.

Eurajoella järjestettiin vapaaehtoisten kanssa työpaja, jossa listattiin niin eurajokelaista elävää perintöä kuin vapaaehtoisten perinnetaitoja, joita torpalla järjestettyihin koululaisvierailuihin ja kesän tapahtumiin voitaisiin sisällyttää. Pajan tulokset toimivat jatkokehittämisen pohjana. Mynämäellä otettiin 1-2.-luokkalaisten museovierailun osaksi Tekniikan museon Tekniikan tarinamaton ja KAMU Espoon kaupunginmuseon Tulevaisuuden museo -konsepteista kehitelty lasten oman elävän perinnön näyttely. Mynämäen museovierailujen sisältöjä kehitetään jatkossa mm. vapaaehtoisten koulu- ja kauppakertomusten perusteella.

Mynämäen museon 1.-2.-luokkalaisten vierailuun sisällytettiin lasten oman näyttelyn rakentaminen, johon oppilaat toivat yhden perheensä elävästä perinnöstä kertovan esineen ja kotona yhdessä kirjoitetun esinetekstin. Oppilaat esittelivät oman perinteensä toisilleen. Kuvassa näyttelyssä vierekkäin asetellut puilla lämmittämisen perinne ja puun käsittelytaito.

Hankkeessa järjestettiin myös kaikille avoin pienten kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia käsitellyt webinaari, jossa kuulijat saivat esimerkkejä Lapista, Mynämäeltä, Maskusta, Kirkkonummelta, Eurajoelta, Mynämäeltä ja saaristosta. Vapaaehtoisten ja matkailuoppaiden kanssa toteutettava kulttuurikasvatus todettiin sekä rikkaudeksi että haasteeksi. Yhteistyötä pyritään kehittämään tulevissa Ravakan kansainvälisissä hankkeissa kaudella 2023-2027.

Tapahtumat

Hankkeessa mukana olevissa kohteissa on testattu erilaisia toimintaa monipuolistavia tapahtumakonsepteja. Pienillä kokeiluilla on nähty, millaisia mahdollisuuksia paikoilla on ja millaista yhteistyötä alueella voidaan tehdä. Kauppilan umpipihalla järjestettiin luonnonmateriaaleja ja luovuutta yhdisteleviä Tehdään luonnosta -työpajoja. Sammallahdenmäelle kehitettiin pimeään vuodenaikaan uusi Lyhtyopastus ja Mynämäen museoissa järjestettiin paikallista vaateteollisuutta esittelevä Vintage-muotinäytös. Ukrainalaisten elävää perintöä esittelevä kesänäyttely oli hyvä esimerkki pienillä resursseilla toteutettavasta yhteistyöstä yhteisöjen kanssa.

Kauppilan umpipihalla järjestettiin kaksiosainen Tehdään luonnosta -työpaja.

Elävän perinnön sisällyttäminen vahvemmin museoiden toimintaan helpottuu hankkeessa kootun Perinnetaitajapankin avulla. Perinnetaitajapankista löytyy eri kädentaitojen osaajia, joita voi tilata tapahtumiin Vakka-Suomen alueella. Listasta on varmasti hyötyä myös muilla alueilla! Pankki löytyy pian ravakka.fi -sivuilta materiaaleja-osiosta.

Pyhärannan Santtion kylä oli kohteena erilainen kuin muut. Se muistuttaa ehkä enemmän tyypillistä ekomuseota, joka on elävä paikka, ei museo. Santtio-seuran järjestämään Pyhäranta-päivään sisällytettiin aineetonta merellistä perintöä esitteleviä työnäytöksiä ja hankkeen aikana on ideoitu myös vapaaehtoisen palontorjunnan ja juhannusperinteiden esilletuomista Santtiossa. Jo itsessään perinteikäs tapahtuma vahvisti yhteistyön, paikallisperinteen ja paikan hengen ja yhteyttä ”ekomuseo”kylässä.

Oppiminen

Museopedagogeina työskentelevät, hankkeessa mukana olleet kulttuurityöntekijät ovat oppineet ja saaneet ideoita yleisötyöhön museovierailuilla kotimaassa ja ulkomailla. He ovat myös avartaneet ajatteluaan museoista ekomuseokonseptin myötä sekä nähneet erilaista toimintaa opintomatkoillaan. Hankkeen kokeilut ja kokemukset ovat monipuolistaneet museoiden toimintaa ja lisänneet innostusta kehittää museoiden yleisötyötä edelleen.

Hankkeen kumppaneita ja artikkelin kirjoittaja oppimassa Talomuseo Glimsissä Espoossa museolehtori Helena Heikkilän opastuksessa.

Kirjoittaja Tiina Hero on toiminut KAMU Espoon kaupunginmuseon museopedagogina 20 vuotta ja toimii nykyään hankekoordinaattorina Leader Ravakassa. Tiina toimii myös Pedaalin blogin päätoimittajana (artikkelien julkaisupäätökset tehdään toimituskunnan yhteistyönä).

Inspiroivaa yhteisötyötä Skotlannin Ylämailla

kirjoittaja
Ylämaannautoja kivimuurin takana, skotlantilainen maisema

Pääsin opintomatkalle Skoltannin Ylämaille Leader Ravakan tukemassa ”Juurimatkailun juurille Skotlantiin” -teemahankkeessa. Hanke liittyy opintojeni ohessa koordinoimaani ”Matka juurille Vakka-Suomi” -hankkeeseen, jossa tuotetaan tietoa juurimatkailusta sekä luodaan Vakka-Suomen alueelle verkostoa ja juurimatkailun konseptia. Matkan tarkoituksena oli tutustua maaseutumatkailuun juurimatkailijoiden näkökulmasta, eli millaisia palveluita alueelta löytyy omiin sukujuuriinsa tutustuville. Samalla tuli kuitenkin museopedagogin näkökulmasta tarkasteltua museoiden ja arkistojen yleisötyötä.

Innostavia toimintamalleja: alueellinen arkisto

Suurimman vaikutuksen minuun teki ensimmäisen aamun tutustumiskohteemme Invernessissä. Highland Archivesin arkistokeskus Ness-joen varrella on paljon muutakin kuin asiakirjojen säilytyspaikka. Kaksihuoneinen Family History Centre palvelee nimenomaan sukututkijoita ja juurimatkailijoita. Arkistossa voi tutkia alkuperäislähteitä, kuten kirjeitä, valtuustojen kokouspöytäkirjoja 1500-luvulta saakka, karttoja, sukupuita ja sukuarkistoja. Lisäksi pääsee käsiksi verkkolähteisiin, kuten väestökirjanpitoon. Keskuksessa väestötietoja saa tutkia tähän päivään saakka, kun verkossa niissä on 100 vuoden suoja-aika eli avoinna ovat tiedot vuodesta 1923 taaksepäin.

Family History Centren Fiona MacLeod ja Anne Fraser esittelevät meille yhden sukuverkoston sukupuuta tutkimushuoneessa.

Erittäin kokeneelta sukuhistorioitsijan tittelillä työskentelevältä Anne Fraserilta sai ostaa sukututkimusapua niin paikan päällä kuin etänäkin tunti kerrallaan. Asiakkaita on paljon Pohjois-Amerikasta, mutta myös ylämaalaiset käyttävät arkistoa aktiivisesti. Keskuksella on myös oma yhteisökoordinaattorinsa (Community engagement officer) Fiona MacLeod, joka vierailee kouluissa, vankiloissa ja mielenterveystoimijoiden luona viemässä historian ja sukujuurten tutkimuksen ilosanomaa. Learn with Lorna -videoita voi katsoa suorana Facebookissa ja tallenteina Youtubessa.

Pääsimme kurkistamaan myös arkiston puolelle. Virallisten asiakirjojen lisäksi sieltä löytyi kilometreittäin henkilöhistoriallista aineistoa.
Arkiston vanhin asiakirja vuodelta 1299 oli henkilökunnan mielestä ”underwhelming”. Olimme kyllä ihan vaikuttuneita!

Innostavia toimintamalleja: paikallishistoriakeskus

Paikallinen vastine alueelliselle arkistolle löytyy muutaman sadan asukkaan Helmsdale-kylästä Invernessistä pohjoiseen. Timespan-keskuksessa on tutkittavana paikallishistoriallinen kirjasto sekä kylään liittyvää tutkimustietoa, kuten jokaisesta talosta koottu historiakortti. Henkilökunta järjestää juurimatkailijoille retkiä, joilla tutustutaan kiinnostuksen kohteina oleviin paikkoihin kylän lähellä. Timespanissa on myös hieno museo ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa nykytaidenäyttelytoimintaa.

Timespanin kirjastohuone. Arkistosta koottiin liikkuva ”People´s mobile archive” pandemian aikana. Kaikki saatavilla oleva materiaali löytyi koottuna katalogista.
Jacquie Aitken esitteli paikallisen kalastajavillapaidan, jollaisia museon neulekerho neuloo tapaamisissaan. Kuvio on saanut inspiraation silliverkoista; sillien kalastus oli vastaperustetun Helmsdalen pääelinkeino 1800-luvulla. Paitojen piti olla tyköistuvia, etteivät ne jääneet kiinni purjenaruihin.

Tapaamamme digi- ja kulttuuriperintökuraattori Jacquie Aitken koordinoi rahoitus-, näyttely-, arkisto- ja yleisötyön lisäksi vapaaehtoisten sukututkijoiden työtä ja uusia teknologioita hyödyntävää Digital Hubia. Hubissa pääsimme katsomaan rautakautista taloa VR-laseilla ja tutkimaan Helmsdalea eri aikojen mallinnuksina.

Ensikertalainen virtuaalimaailmassa. Digital Hubissa testataan erilaisia uusia teknologioita ja kerätään niistä kokemuksia näyttelyuudistusta varten. Hub on yhteistuotanto paikallisen yliopiston kanssa.

Yleisö- ja yhteisötyön näkökulmasta hengästyttävää toimintaa vuosittain rahoituksen hakevalta pienen paikkakunnan toimijalta! Paikkakunnan kokoa kuvaa se, että yhden risteyksen aluella sijaitsevat Timespanin lisäksi ainoat avoinna olleet ravintola, hotelli ja kioskimainen ruokakauppa.

Timespan valko-keltaisessa talossa. Tien toisella puolella sijaitsevat hotelli ja ravintola, jossa saimme kuulla paljon paikallisjuttuja ravintolan turkkilaiselta omistajalta. Spar kuvan vasemmassa laidassa. Ylämaalainen maalaismaisema alkaa heti Timespanin takana virtaavan joen takaa.

Vapaaehtoistoiminnan varjopuolet

Skotlannissa moni kulttuuriperintötoiminta jäisi tekemättä, jollei olisi aktiivisia vapaaehtoisia ja lahjoitusvaroja. Kaikissa vierailukohteissa oli selkeät ohjeet, miten toimintaa voi tukea lahjoituksilla verkossa tai paikan päällä. Vapaaehtoistoimintaa näimme niin Timespanin kerhohuoneessa (iäkkäitä sukututkijoita asiakkaiden mysteerien kimpussa), Strathpefferin vanhan rautatieaseman yhteisöpuodin tiskin takana kuin Highland Folk Museumissa kohteita esittelemässä.

Lahjoituspyyntö Timespanin vessakopin seinällä.

Highland Folk Museum on Britannian vanhin ulkoilmamuseo. Näimme museoalueella valtavasti potentiaalia, mutta olimme aika eksyksissä ilman taustatietoa skotlantilaisesta elämäntavasta. Vain muutamassa valtavan alueen rakennuksista oli kyltti ja digitaalisesta oppaasta löytyi vain viisi kohdetta. Piipahdettuamme 1700-lukua esittelevässä olkikattoisten rakennusten kylässä näimme silmissämme kaikki ne markkinat ja muut tapahtumat, joita siellä varmasti järjestetään. Meidät pois saattanut nuori opas kuitenkin totesi ykskantaan, ettei siellä mitään järjestetä.

Folk Museumiin ensimmäisenä siirretty, saaristolaisrakentamista esittelevä rakennus oli saanut eteensä kyltin.
1700-luvun mallinnettu kylä, jossa oli joitakin toiminnallisia pisteitä, mutta kuulemma ei tapahtumia.

Vapaaehtoistoiminnallakin on rajansa ja samoja haasteita kuin Suomessakin. Olimme kuitenkin kaikki samaa mieltä, että yhteisökeskeisyys ja palveluhalu oli aivan poikkeuksellisella tavalla rakennettu sisään kulttuuriperintötoimijoiden toimintaan. Historiaa käytettiin voimavarana tässä päivässä; Jacqui Aitkenin sanoin: We do have a voice and we use it! Koko Timespanin toimintafilosofia on ihailtavasti kuvattu julisteeseen ja museokeskus kuvaa itseään toiminnan ja muutoksen museoksi. Näistä teemoista on kiinnostavaa kuulla lisää Suomen näkökulmasta Museoalan teemapäivillä marraskuussa!

Tasa-arvoa, kestävää kehitystä, saavutettavuutta, yhteistyötä ja paikallisuutta korostava Timespanin ”mission statement”.

Matkakertomuksen kirjoitti opintovapaalla Espoon kaupunginmuseosta oleva museolehtori Tiina Hero, Pedaalin varapj.