Työkaluja monenlaisten ja moninaisten yleisöjen kohtaamiseen

Pedaali järjesti lokakuussa 2024 jäsenilleen koulutuksen monenlaisten ja moninaisten yleisöjen kohtaamisesta yhdessä Teatterimuseon kanssa. Päivän aikana kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja päästiin tekemään konkreettisia harjoituksia teatterin keinoin. 

Lokakuisena tiistaina pedaalilaiset kokoontuivat oppimaan erilaisten yleisöjen kohtaamisesta Teatterimuseolle Helsingin Kaapelitehtaalle. Ilmaiseen, puolenpäivän pituiseen koulutukseen osallistui 35 yleisötyön ammattilaista. Päivä jatkui vielä Pedaalin syyskokouksen merkeissä, jossa yhdistyksen hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä.

Aamupäivä oli varattu kolmelle asiantuntijapuheenvuorolle ja keskustelulle. Yleisöpalvelupäällikkö Maria Saarikoski puhui autismiystävällisyydestä Amos Rexissä. Puheenvuorossaan Saarikoski esitteli konkreettisia autismiystävällisiä tekoja esimerkiksi selkeistä ohjeista ja tiedottamisesta sekä henkilökunnan koulutuksesta ja suunnitteilla olevista hiljaisista aamuista. Saarikoski kertoi rehellisesti myös haasteista (esimerkiksi jonottamisen kuormittavuudesta), joiden jakamisen koen itse aina erityisen tärkeäksi osaksi ammatillisissa vertaiskeskusteluissa. Amos Rex tekee yhteistyötä Autismiyhdistys PAUT ry:n Nuorien Aktivistien kanssa. He antavat palautetta näyttelyistä ja kouluttavat museon henkilökuntaa.

Kuvat: Iisa Aaltonen.

Toisessa puheenvuorossa museolehtori ja Pedaalin puheenjohtaja Tuuli Uusikukka puhui otsikolla Museo Leikki goes Queer. Uusikukka kertoi museon monipuolisesta työstä sateenkaariteeman parissa Pride-kumppanuuden, Sateenkaarilapsuus-kyselyn ja yleisötyön kautta esimerkiksi yhteistyöstä erilaisten yhteisöjen kanssa tapahtumissa.

Museopedagogi, moninaisuusagentti Daria Agapova käsitteli vastavuoroisuutta esityksessään In Search of Reciprocity: Diverse Audiences Engagement as a Source of Development. On hyvä muistaa, että uusien yleisöjen lisäksi moninaisuustyö hyödyttää museoita myös yhteisöjen asiantuntijuuden kautta. Agapova myös muistutti hienoksi kokonaisuudeksi rakennetussa puheessaan, miksi tämän teeman parissa oikeasti työskennellään. Maailma on jo lähtökohtaisesti moninainen, ja varsinainen tavoitteemme on yhdenvertaisuus. Tähän päästäksemme tarvitsemme inkluusiota ja mahdollisuuksia osallistumiseen.

Paikalla oli myös kulttuurituottaja Liubov Sidorova Vantaan kaupunginmuseosta, joka mainitsi lyhyesti heidän hankkeensa Museo kaikille ja Mielellään museoon, jotka tähtäävät siihen, että museon löytäisi yhä useampi vantaalainen. 

Aamupäivän osio oli ajallisesti tiukka, ja kiinnostavalle keskustelulle oli ollut hyvä varata hieman enemmänkin aikaa. Tästä kirjoittaja voi syyttää ainoastaan itseään, sillä toimi myös tilaisuuden tuottajana. Innokas keskustelu kertoi siitä, että erilaisille ammatillisille kohtaamisille näiden aiheiden äärellä on tilausta. 

Lounastauon jälkeen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään osallistumaan työpajoihin Teatterimuseon teatteripedagogi Milla Kortemaan ja teatteriopettaja Loviisa
Grubertin ohjauksessa. Työpajat tarjosivat konkreettisia keinoja erilaisiin kohtaamisiin ja saavutettavuuden lisäämiseksi teatterin keinoin.

Itse osallistuin ensin Grubertin pitämään työpajaan, jossa aihetta lähestyttiin leikin kautta tekemällä monenlaisia harjoitteita. Itseäni kiehtoi työpajassa sanoitettu ajatus leikistä sosiaalisia hierarkioita ravistelevana toimintana. Hierarkiat voivat tarjota myös turvaa sosiaalisissa tilanteissa, mutta niiden purkaminen (tai edes pyrkimys tähän) on ajoittain välttämätöntä, jotta voimme kohdata toisemme aidosti. Oma kokemukseni on, että tällaiselle hierarkioiden toisinkatsomiselle olisi tilausta myös museoalan työyhteisöjen sisällä ja se lisäisi erilaisten kokemuskulmien ymmärtämistä.  

Milla Kortemaan työpajassa pohdimme sitä, miten oma suhtautumisemme, kehonkielemme ja energiatasomme vaikuttavat kaikkiin kohtaamisiin ja siihen, millaista viestiä välitämme itsestämme esimerkiksi opastaessa. Itselleni tämä osio oli kiireisen ja uuvuttavan työsyksyn keskellä herättävä muistutus siitä, miten paljon oma olotila vaikuttaa läsnäoloon ja sitä kautta uusissa tilanteissa rakentuviin sosiaalisiin suhteisiin. Väsyneenä omat defenssit pyrkivät puntaan ja luottamuksen synnyttäminen on vaikeampaa. 

Työpajat toimivat hyvin yhteen asiantuntijapuheenvuorojen kanssa. Päivään mahtui myös kuulumisten vaihtoa kollegoiden kanssa ja paljon naurua. Koulutus toi selkeästi esille sen, miten kiinnostavien teemojen parissa työskenteleviä ja heittäytyviä ammattilaisia yleisöjen parissa Suomessa työskentelee.

Iisa Aaltonen

Kirjoittaja Pedaalin hallituksen jäsen, joka ajoittain pyrkii ulos väitöskirjatutkijan kammiostaan merkityksellisten kohtaamisten äärelle freelancer-tuottajana ja opettajana.

Inspiroivaa yhteisötyötä Skotlannin Ylämailla

Ylämaannautoja kivimuurin takana, skotlantilainen maisema

Pääsin opintomatkalle Skoltannin Ylämaille Leader Ravakan tukemassa ”Juurimatkailun juurille Skotlantiin” -teemahankkeessa. Hanke liittyy opintojeni ohessa koordinoimaani ”Matka juurille Vakka-Suomi” -hankkeeseen, jossa tuotetaan tietoa juurimatkailusta sekä luodaan Vakka-Suomen alueelle verkostoa ja juurimatkailun konseptia. Matkan tarkoituksena oli tutustua maaseutumatkailuun juurimatkailijoiden näkökulmasta, eli millaisia palveluita alueelta löytyy omiin sukujuuriinsa tutustuville. Samalla tuli kuitenkin museopedagogin näkökulmasta tarkasteltua museoiden ja arkistojen yleisötyötä.

Innostavia toimintamalleja: alueellinen arkisto

Suurimman vaikutuksen minuun teki ensimmäisen aamun tutustumiskohteemme Invernessissä. Highland Archivesin arkistokeskus Ness-joen varrella on paljon muutakin kuin asiakirjojen säilytyspaikka. Kaksihuoneinen Family History Centre palvelee nimenomaan sukututkijoita ja juurimatkailijoita. Arkistossa voi tutkia alkuperäislähteitä, kuten kirjeitä, valtuustojen kokouspöytäkirjoja 1500-luvulta saakka, karttoja, sukupuita ja sukuarkistoja. Lisäksi pääsee käsiksi verkkolähteisiin, kuten väestökirjanpitoon. Keskuksessa väestötietoja saa tutkia tähän päivään saakka, kun verkossa niissä on 100 vuoden suoja-aika eli avoinna ovat tiedot vuodesta 1923 taaksepäin.

Family History Centren Fiona MacLeod ja Anne Fraser esittelevät meille yhden sukuverkoston sukupuuta tutkimushuoneessa.

Erittäin kokeneelta sukuhistorioitsijan tittelillä työskentelevältä Anne Fraserilta sai ostaa sukututkimusapua niin paikan päällä kuin etänäkin tunti kerrallaan. Asiakkaita on paljon Pohjois-Amerikasta, mutta myös ylämaalaiset käyttävät arkistoa aktiivisesti. Keskuksella on myös oma yhteisökoordinaattorinsa (Community engagement officer) Fiona MacLeod, joka vierailee kouluissa, vankiloissa ja mielenterveystoimijoiden luona viemässä historian ja sukujuurten tutkimuksen ilosanomaa. Learn with Lorna -videoita voi katsoa suorana Facebookissa ja tallenteina Youtubessa.

Pääsimme kurkistamaan myös arkiston puolelle. Virallisten asiakirjojen lisäksi sieltä löytyi kilometreittäin henkilöhistoriallista aineistoa.
Arkiston vanhin asiakirja vuodelta 1299 oli henkilökunnan mielestä ”underwhelming”. Olimme kyllä ihan vaikuttuneita!

Innostavia toimintamalleja: paikallishistoriakeskus

Paikallinen vastine alueelliselle arkistolle löytyy muutaman sadan asukkaan Helmsdale-kylästä Invernessistä pohjoiseen. Timespan-keskuksessa on tutkittavana paikallishistoriallinen kirjasto sekä kylään liittyvää tutkimustietoa, kuten jokaisesta talosta koottu historiakortti. Henkilökunta järjestää juurimatkailijoille retkiä, joilla tutustutaan kiinnostuksen kohteina oleviin paikkoihin kylän lähellä. Timespanissa on myös hieno museo ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaa nykytaidenäyttelytoimintaa.

Timespanin kirjastohuone. Arkistosta koottiin liikkuva ”People´s mobile archive” pandemian aikana. Kaikki saatavilla oleva materiaali löytyi koottuna katalogista.
Jacquie Aitken esitteli paikallisen kalastajavillapaidan, jollaisia museon neulekerho neuloo tapaamisissaan. Kuvio on saanut inspiraation silliverkoista; sillien kalastus oli vastaperustetun Helmsdalen pääelinkeino 1800-luvulla. Paitojen piti olla tyköistuvia, etteivät ne jääneet kiinni purjenaruihin.

Tapaamamme digi- ja kulttuuriperintökuraattori Jacquie Aitken koordinoi rahoitus-, näyttely-, arkisto- ja yleisötyön lisäksi vapaaehtoisten sukututkijoiden työtä ja uusia teknologioita hyödyntävää Digital Hubia. Hubissa pääsimme katsomaan rautakautista taloa VR-laseilla ja tutkimaan Helmsdalea eri aikojen mallinnuksina.

Ensikertalainen virtuaalimaailmassa. Digital Hubissa testataan erilaisia uusia teknologioita ja kerätään niistä kokemuksia näyttelyuudistusta varten. Hub on yhteistuotanto paikallisen yliopiston kanssa.

Yleisö- ja yhteisötyön näkökulmasta hengästyttävää toimintaa vuosittain rahoituksen hakevalta pienen paikkakunnan toimijalta! Paikkakunnan kokoa kuvaa se, että yhden risteyksen aluella sijaitsevat Timespanin lisäksi ainoat avoinna olleet ravintola, hotelli ja kioskimainen ruokakauppa.

Timespan valko-keltaisessa talossa. Tien toisella puolella sijaitsevat hotelli ja ravintola, jossa saimme kuulla paljon paikallisjuttuja ravintolan turkkilaiselta omistajalta. Spar kuvan vasemmassa laidassa. Ylämaalainen maalaismaisema alkaa heti Timespanin takana virtaavan joen takaa.

Vapaaehtoistoiminnan varjopuolet

Skotlannissa moni kulttuuriperintötoiminta jäisi tekemättä, jollei olisi aktiivisia vapaaehtoisia ja lahjoitusvaroja. Kaikissa vierailukohteissa oli selkeät ohjeet, miten toimintaa voi tukea lahjoituksilla verkossa tai paikan päällä. Vapaaehtoistoimintaa näimme niin Timespanin kerhohuoneessa (iäkkäitä sukututkijoita asiakkaiden mysteerien kimpussa), Strathpefferin vanhan rautatieaseman yhteisöpuodin tiskin takana kuin Highland Folk Museumissa kohteita esittelemässä.

Lahjoituspyyntö Timespanin vessakopin seinällä.

Highland Folk Museum on Britannian vanhin ulkoilmamuseo. Näimme museoalueella valtavasti potentiaalia, mutta olimme aika eksyksissä ilman taustatietoa skotlantilaisesta elämäntavasta. Vain muutamassa valtavan alueen rakennuksista oli kyltti ja digitaalisesta oppaasta löytyi vain viisi kohdetta. Piipahdettuamme 1700-lukua esittelevässä olkikattoisten rakennusten kylässä näimme silmissämme kaikki ne markkinat ja muut tapahtumat, joita siellä varmasti järjestetään. Meidät pois saattanut nuori opas kuitenkin totesi ykskantaan, ettei siellä mitään järjestetä.

Folk Museumiin ensimmäisenä siirretty, saaristolaisrakentamista esittelevä rakennus oli saanut eteensä kyltin.
1700-luvun mallinnettu kylä, jossa oli joitakin toiminnallisia pisteitä, mutta kuulemma ei tapahtumia.

Vapaaehtoistoiminnallakin on rajansa ja samoja haasteita kuin Suomessakin. Olimme kuitenkin kaikki samaa mieltä, että yhteisökeskeisyys ja palveluhalu oli aivan poikkeuksellisella tavalla rakennettu sisään kulttuuriperintötoimijoiden toimintaan. Historiaa käytettiin voimavarana tässä päivässä; Jacqui Aitkenin sanoin: We do have a voice and we use it! Koko Timespanin toimintafilosofia on ihailtavasti kuvattu julisteeseen ja museokeskus kuvaa itseään toiminnan ja muutoksen museoksi. Näistä teemoista on kiinnostavaa kuulla lisää Suomen näkökulmasta Museoalan teemapäivillä marraskuussa!

Tasa-arvoa, kestävää kehitystä, saavutettavuutta, yhteistyötä ja paikallisuutta korostava Timespanin ”mission statement”.

Matkakertomuksen kirjoitti opintovapaalla Espoon kaupunginmuseosta oleva museolehtori Tiina Hero, Pedaalin varapj.