Kiinnostaako museopedagogiikka?

Kuvia Pedaali ry:n toiminnasta

Pedaali ry:n tavoitteena on edistää museopedagogista toimintaa, vahvistaa yleisötyötä tekevien ammatillista identiteettiä ja arvostusta, sekä tukea jäsentensä ammatillista kehittymistä. Tämän edistämiseksi yhdistys osallistuu museoiden ja muiden kulttuurilaitosten pedagogista toimintaa ja yleisösuhteita koskevaan keskusteluun, ottaa kantaa, tekee yhteistyöhankkeita, tiedottaa sekä järjestää erilaisia tapahtumia.

Jäsentapaamisia järjestetään noin kerran kuussa. Niiden sisällössä otetaan huomioon jäsenistön toiveet. Jäsentapaamiset voivat sisältää näyttelyvierailuja, luentoja, keskustelutilaisuuksia tai koulutuksia. Kerran vuodessa tehdään opintomatka kotimaahan tai ulkomaille.

Yhdistys myöntää vuosittain Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon ja toteuttaa omaa Pedafooni-julkaisusarjaansa. Jäsenistön käytössä on yleisötyöhön liittyvään keskusteluun ja tiedotukseen tarkoitettu Pedaaliposti- sähköpostilista. 

– Pedaalin jäseneksi voi liittyä kuka tahansa aiheesta kiinnostunut!

Klikkaa TÄSTÄ liittyäksesi pedaalilaisten joukkoon. Yhdistyksen jäsenmaksu on 22€ / vuosi.

Tule meille järjestösihteeriksi!

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry hakee järjestösihteeriä, jonka työtehtäviin kuuluu mm. jäsenasioiden monipuolinen hoitaminen, jäsenrekisterin ylläpito, kokousten sekä jäseniltojen ja vuosittaisen opintomatkan valmistelut.

Hakijalta edellytämme itsenäistä työotetta, sujuvaa suomen kielen taitoa ja museopedagogian tuntemusta. Arvostamme sosiaalisuutta, joustavuutta ja idearikkautta.

Pedaali toimii valtakunnallisesti ja yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää pedagogista toimintaa museoissa ja muissa kulttuurilaitoksissa. Pedaali vahvistaa museopedagogien ammattikunnan identiteettiä ja arvostusta sekä tukee jäsentensä ammatillista kehittymistä. Pedaalin järjestösihteeri pääsee työnsä kautta tutustumaan laajasti museoiden yleisötyöhön ja verkostoitumaan museokentällä. Järjestösihteeri toimii tiiviissä yhteistyössä yhdistyksen hallituksen sekä jäsenistön kanssa.

Järjestösihteerin työaika on keskimäärin 15 tuntia kuukaudessa. Palkka on 20 euroa / tunti. Yhdistyksen toiminta riippuu ulkopuolisesta rahoituksesta, joka on edellytys myös tehtävän täyttämiselle.

Järjestösihteerin työ alkaa joulukuun aikana tai viimeistään tammikuusta 2023 alkaen. Haastattelut tehtävään pidetään Helsingissä joulukuun aikana. Huom! Paikka täytetään heti, kun sopiva hakija löydetään.

Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään 6.12 mennessä sähköpostitse Pedaalin hallituksen puheenjohtajalle Tuuli Uusikukalle: tuuli.uusikukka@museoleikki.fi.

Pedaalin pikkujoulut pe 9.12. klo 17-19.30

Pedaalin pikkujouluja vietetään toukokuussa avautuneessa Museo Leikissä Espoon Tapiolassa perjantaina 9.12. klo 17-19.30. Pikkujoulujen teema on tänä vuonna 40 vuotta täyttävät suloiset My Little Ponyt, joita Museo Leikissä juhlistetaan Poniystävyys -mininäyttelyllä. Luvassa on ihanaa ohjelmaa kuten Museo Leikin näyttelyiden esittelyä, ponitaiteilija Mari Kasurisen ohjaama MLP -työpaja, ponitietovisa ja tietenkin herkullisia tarjottavia! Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset perjantaihin 2.12. mennessä.

Ohjelma:

Klo 17-17.30 Museo Leikin Poniystävyys on ikuista! -näyttelyn esittely

Klo 17.30-18.30 My Little Pony -kangaskassi työpaja

Klo 18.30-19.30 Pientä syötävää ja juotavaa sekä leikkimielinen ponitietovisa

Työpajan kuvaus:

Työpajassa osallistuja pääsee tuunaamaan oman MLP-kangaskassin kangasväreillä. Jokainen osallistuja saa luonnonvalkoisen, puuvillaisen kangaskassin, johon on silkkipainolla painettu etukäteen My Little Pony -ponin ääriviivat. Osallistuja voi kangasväreillä ja pensseleillä värittää ponin haluamallaan tavalla tai lähteä hyvinkin luovalle linjalle ja toteuttaa kassista eräänlaisen kollaasin – kontaktimuovista voi valmistaa haluamiaan tai mallin mukaisia sabluunoita, joilla voi painaa kangasväreillä sekä ”tuputtimilla” erilaisia kuvioita kassiin. Myös pensseleillä voi toteuttaa erilaisia tekstuureita sekä kuvioita. Vain luovuus on rajana!

Poniystävyys on ikuista -mininäyttely:

Lokakuussa avautunut Poniystävyys on ikuista! -mininäyttely tarjoaa kurkistuksen My Little Pony -lelusarjan historiaan, mutta myös nykyhetken MLP-ilmiöihin, kuten ponien ja oheistuotteiden keräilyyn, Mari Kasurisen upeisiin poniveistoksiin sekä ponien ympärille syntyneeseen yhteisöllisyyteen bronykulttuurin kautta. Näyttelyyn toiminnallista puuhaa tarjoavat muun muassa My Little -keppiponit sekä ratsastettava Twilight Sparkle -jättiponi. Näyttelyn kruunaa Mari Kasurisen museolle valmistama suloinen ja ainutkertainen My Little Leikki -poniveistos!

Museo Leikin muut näyttelyt:

Museo Leikin päänäyttely Leikin laboratorio puolustaa kaikenikäisten leikkiä!  Se vie sinut matkalle lapsuuden ilmiöiden pariin. Leiki vanhanajan lelukauppaa, anna nallen lohduttaa, vieraile taikametsässä tai kurkista fanien kokoelmiin. Leikin laboratoriossa suomalaisille rakkaat lelut kertovat sinulle omia tarinoitaan. Nostalgiseen lapsuuden maailmaan pääset tutustumaan myös leikkeihin ja leluihin liittyvien muistotekstien avulla.

Toiminnallisessa Ruutuhyppy-näyttelyssä etsitään digitaalisten pelien ja leikin yhtymäkohtia. Voidaanko pelaaminen nähdä digitaalisena leikkinä? Entä onko leikkisän somesisällön luominen itse asiassa leikkiä? Näyttelyssä tuodaan esille leikin ja pelien kehityssuuntia, ja tarjotaan keskustelun aloituksia pelaajille ja heidän vanhemmilleen. Ruutuhyppy-näyttelyyn pääsee tutustumaan myös pelaamalla!

Toivotamme kaikki pedaalilaiset lämpimästi mukaan!

Pedaalin ja VTS Suomi ry:n yhteinen jäsenilta keskiviikkona 16.11. klo 15

Pedaalilaisten ja VTS Suomi –yhdistyksen yhteinen jäsenilta järjestetään KAMUssa ja EMMAssa keskiviikkona 16.11. klo 15–17. Tervetuloa mukaan!

Visual Thinking Strategies (VTS) on visuaalisten taiteiden opetukseen kehitetty menetelmä, jossa taide on kriittisen ajattelun, vuorovaikutustaitojen ja kuvanlukutaidon oppimisen väline. Jäsenillassa tutustutaan VTS -menetelmään, sen käyttömahdollisuuksiin ja käydään VTS-keskusteluja sekä taideteosten että kulttuurihistoriallisten kohteiden äärellä.

Keskustelu perustuu VTS-menetelmään ja seuraavien kysymysten ympärille:

Mitä kuvassa on meneillään?
Mikä kuvassa näkemäsi saa sinut ajattelemaan niin?
Mitä vielä voimme löytää?

Keskustelua käydään metodin osaavan fasilitaattorin johdolla.

Lue lisää VTS-menetelmästä: https://vtssuomi.fi/

Mukaan mahtuu 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Marraskuinen jäsenilta järjestetään Näyttelykeskus WeeGeessä Espoossa.