Blogi – Pedaali

”Jos haluaa asioiden tapahtuvan ja toimivan, pitää olla niitä tekemässä” – Pedaali ry:n toiminnasta 2015–2025

21 huhtikuun, 2025 kirjoittaja pedaali

Yhdistyksen historiaan keskittyvän blogisarjan kolmannessa osassa keskitytään Pedaalin toimintaan viimeisten kymmenen vuoden aikana. Vahva yhdessätekemisen eetos on kulkenut mukana näihin päiviin saakka.

2010-luvulla yhdistys oli vakiinnuttanut asemansa niin suomalaisella kuin kansainväliselläkin museokentällä. 2015 järjestettiin kansainvälinen konferenssi ”From museum education to audience engagement – new approaches NOW”, jonka pohjalta julkaistiin jälleen kokoomateos. Konferenssin ja teoksen nimi kiteyttää museopedagogiikan 2000-luvun aikana kokeman muutoksen. Perinteisen museopedagogiikan rinnalle oli noussut yleisöjen osallistumista ja jaettua asiantuntijuutta korostavia työtapoja. Museot nähtiin yhä vahvemmin yhteiskunnallisina toimijoina ja mielipiteen muokkaajina. Yleisöt ymmärrettiin yhä laajemmin, samoin yleisöjen kanssa tehtävä työ.

Yleisöjen kanssa tehtävän työn muutosta kuvaa vuosina 2014–2017 puheenjohtajana toiminut Janna Jokela: ”Jäsenistö kasvoi tuolloin jatkuvasti, jäsenmäärä oli jossain yli 300:n minun puheenjohtajakaudellani. Työtehtäviltään ja nimikkeiltään muistan jäsenistön jatkuvasti monipuolistuneen: museolehtoreiden lisäksi jäseninä oli amanuensseja, kokoelmatyöntekijöitä jne.” Jäseniä saatiin yhä enenevissä määrin myös museokentän ulkopuolelta.

2010-luvun puolivälissä Pedaalilla oli paljon meneillään. Samoihin aikoihin oli käynnissä NAME-projekti (Nordic Associations for Museum education) ruotsalaisen, norjalaisen, tanskalaisen ja islantilaisen sisaryhdistyksen kanssa. Hankkeeseen oli saatu rahoitus Pohjoismaiselta kulttuuripisteeltä, ja sillä kustannettiin myös tapaamisia ja julkaisu Nordic Inspiration – Fresh approaches to museum learning.

Entisten aktiivien kanssa tehdyissä sähköpostihaastatteluissa yhdistävänä tekijänä korostuu yhdessä tekemisen eetos ja vapaaehtoistyön arvostus. Hallituksen jäsenet ovat olleet tapahtumissa, seminaareissa ja muussa toiminnassa mukana niin sanotusti kädet savessa. Pedaalin entinen puheenjohtaja (2009) Päivi Venäläinen näkee, että ”että ihmisten yhteisöissä asiat tapahtuvat ihmisten toiminnasta. Jos haluaa asioiden tapahtuvan ja toimivan, pitää olla niitä tekemässä. Mikään ei tapahdu itsestään. Olen halunnut kantaa oman korteni kekoon”.

Kesäinen Saaristomuseo Pentala 2019 hemmotteli pedaalilaisia.

Keväällä 2020 korona iski kovaa kulttuurialalle ja tahoihin, joiden toiminta perustui tapahtumiin ja yhdessäoloon. Yleisötyöläisille kekseliääseen tapaan pedaalilaiset sopeutuivat uuteen tilanteeseen nopeasti. Pedaalin hallituksen entinen jäsen Anna Perälä muistelee korona-ajan ohjelmaa: ”Olin kaikkein ylpein ohjelmasta, jota keksimme järjestää korona-aikana. Koronasulun aikana yhdistystoiminta siirrettiin pikavauhtia verkkoon. Pedaali reagoi uudessa tilanteessa tosi ripeästi, ja kokeili esimerkiksi järjestää jäsenillan sijaan virtuaalivierailun Uuteen-Seelantiin. Se oli ihan mahtavaa! Samana vuonna myös yhdistyksen pikkujoulut piti järjestää etänä. Pelkkä ruutujen äärellä kököttäminen tuntui meistä valjulta, joten keksimme postittaa pikkujoulujuhlien osallistujille pienen rasian käsintehtyjä suklaakonvehteja. Niitä maisteltiin yhdessä ruutujen äärellä. Vedin pikkujoulujen osallistujille pienen mindfulness-harjoituksen, jossa oikein syvennyttiin suklaan maisteluun.”

Poikkeusaikojen mukanaan tuomat etätilaisuudet ovat jääneet osaksi toimintaa, ja jäsenistöllä on aiempaa paremmin mahdollisuuksia osallistua toimintaan myös Etelä-Suomen ulkopuolelta. Yhdessä tekeminen on ollut ja tulee olemaan yhdistyksen toiminnan keskiössä. Yhdistyksen entisen hallituksen jäsenen Satu Itkosen sanoin Pedaalin ”toiminta on ollut aina merkityksellistä ja hyvää. Pedaalin kautta toki on jaettu, opittu, kehitytty yhdessä, koko ala”.

20-vuotiasta yhdistystä juhlistava jäsenistön illanvietto järjestetään perjantaina 9.5.2025 Helsingissä. Lisätietoa ja ilmoittautuminen 22.4.2025 asti Pedaalin verkkosivuilla.

Lämmin kiitos kaikille tähän mennessä sähköpostihaastatteluun vastanneille ja Pedaali-aktiiveja ilmiantaneille!

Lähteet ja kirjallisuus:

Pedaali ry:n arkisto

Kokouspöytäkirjat 2015–2024

Sähköpostihaastattelut (Satu Itkonen, Janna Jokela, Kaija Kaitavuori, Anna Perälä, Erja Salo, Päivi Venäläinen)

Jokela, Janna 2015: From museum education to audience engagement – new approaches NOW. Pedaali ry.

Levanto, Marjatta 2010: Suomen museoiden yleisöt. Suomen museohistoria (toim. Susanna Pettersson & Pauliina Kinanen). SKS.

Neitola, Uula 2019: Museoammattilaisen mukana 1969–2019. Museoalan ammattiliitto.

Iisa Aaltonen

Kirjoittaja Pedaalin hallituksen jäsen ja historioitsija.

Yhdessä oppimista ja vaikuttamista – Pedaali ry:n toiminnasta 2005–2015

21 huhtikuun, 202514 huhtikuun, 2025 kirjoittaja pedaali

Yhdistyksen historiaan keskittyvän sarjan toinen osa tarkastelee tänä vuonna 20 vuotta täyttävän Pedaalin monipuolista toimintaa sen alkuvuosina. Monet tänäkin päivänä olemassa olevat käytännöt luotiin jo ensimmäisten vuosien aikana.

Vuonna 2005 perustettu Pedaali ry alkoi jo heti ensimmäisenä toimintavuotenaan järjestää aktiivisesti erilaisia tilaisuuksia jäsenilleen, ja yhdistyksestä tiedottaminen ja valtakunnallisen verkoston luominen aloitettiin ripeästi. Viestintää varten perustettiin oma tiedotusryhmä, joka alkoi puuhaamaan verkkosivuja ja omaa sähköpostilistaa. Hallituksen jäsen Kalle Hammin suunnittelema logo saatiin käyttöön keväällä 2006.

Jäsenmäärää kasvatettiin alusta saakka aktiivisesti. Pedaalilaiset kutsuivat itseään kylään museoihin ympäri maata. Jäseniltoja ja pikkujouluja järjestettiin ensimmäisestä vuodesta alkaen. Vaikka jäsentapaamisia ja retkiä pyrittiin järjestämään, ja järjestettiinkin, eri puolella Suomea, toiminta oli pitkälti pääkaupunkikeskeistä.

Vuosikertomuksessa vuotta 2006 luonnehditaan ”ensimmäistä kertaa -asioiden ja tapahtumien” vuodeksi. Ensimmäinen seminaari ”Museot yhteiskunnallisina toimijoina” järjestettiin toukokuussa 2006 Ateneumissa. Seminaarin yhteydessä jaettiin myös historian ensimmäinen Vuoden museopedagoginen teko -palkinto, joka myönnettiin Turun opetustoimen Kulttuuripolku-työryhmälle. Palkintona ojennettiin Kalle Hammin tekemä Pedaali-saippuaveistos yhdessä kunniakirjan kanssa.

Monien muiden asioiden lisäksi yhdistys järjesti vuoden 2006 aikana ensimmäisen ulkomaanmatkansa, joka suuntautui Tallinnan museoihin. Kotimaan opintomatkoilla käytiin Porissa ja Mäntässä. Oppiminen ja oman osaamisen kehittäminen vierailemalla koti- ja ulkomaisissa museoissa ja tapaamalla kollegoita on ollut jäsenille tarjotun toiminnan keskiössä alusta lähtien.

2006 valmistui edellisenä vuonna aloitettu työ museopedagogisen mission kirjoittamisen ohjeistukseksi. Ohjeistuksen avulla museopedagogit saivat työkalun, jonka avulla kirjata ja perustella museopedagogisia tavoitteitaan. Ensimmäinen Pedafooni-julkaisu ilmestyi vuonna 2007. Aiheena oli museoissa haastavaksi yleisöryhmäksi koettu nuoriso ja heidän osallistamisensa.

Rahoitusta haettiin alkuaikoina ahkerasti monilta säätiöiltä, opetusministeriöltä, Helsingin kaupungilta ja Uudenmaan taidetoimikunnalta. Jäsenmaksut olivat aivan alussa ainoa tulonlähde. Alkuvuodesta 2008 opetusministeriöltä saatiin toiminta-avusta 6000 euroa, jota käytettiin toimistotilan vuokraamiseen Korjaamolta. Yhdistykselle hankittiin tietokone, ja syyskuussa 2009 aloitti osa-aikainen järjestösihteeri. Yksittäisille hankkeille, seminaareille ja julkaisuille alettiin vähitellen saada myös erilaisia apurahoja.

Yhdistyksen toimintaan kuului yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja museopedagogian puolustaminen muun muassa lausuntoja antamalla. 2008 yhdistys myönsi ensimmäisen kerran Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon vastapainona Vuoden jarrupala -huomionosoituksen museopedagogista toimintaa haittaavasta teosta tai toimenpiteestä. Tunnustus annettiin Espoon suomenkieliselle opetuslautakunnalle, joka oli päättänyt, että Helinä Rautavaaran museossa vierailevien oppilaiden vanhemmilta oli erikseen pyydettävä lupa.

Tiedon kokoamiseksi Pedaali teki museoiden yleisötyötä tukevia kartoituksia ja selvityksiä, esimerkiksi museo-oppaiden työsuhteista. Tavoitteena oli perustaa myös arkisto, johon kerätään tietoa museopedagogian historiasta ja perustaa museopedagogian tietopankki. Myös historiikin toimittaminen oli suunnitelmissa. Tämä toteutuikin Pedafoonin numerossa 2B ”Opastamisen historiaa” (2010). Osa 2B käsitteli puolestaan opastamisen nykykäytäntöjä. Julkaisut perustuivat aiheesta pidettyyn seminaariin, joka keräsi paljon kiinnostuneita osallistujia.

Erilaiset sidosryhmät ja verkostot ovat koko Pedaalin olemassaolon ajan olleet tärkeässä roolissa. Perustamisen jälkeen brittiläinen yhdistys Engage (National Association for Gallery Education) toimi verrokkina. Pian myös pohjoismaalaiset yhdistykset tulivat merkittäviksi kanssatoimijoiksi. Suomalaiset museot ja niiden yleisötyöntekijät ympäri maata sekä suomalaiset museoalan yhdistykset Museoliitto ja MAL ovat niinikään olleet tärkeitä yhteistyötahoja. Myös ICOM:in alainen CECA on ollut verkostoissa jo 2000-luvun ensimmäiseltä kymmenluvulta lähtien. Sittemmin yhteistyötahojen määrä on kasvanut moniin kymmeniin.

Yleisötyöntekijät ovat aina olleet kiinnostuneita siitä, mitä muiden maiden museopedagogisilla kentillä tapahtuu, ja kokemuksia jaetaan mielellään ulkomaisten kollegoiden kanssa. 2010-luvulla Pedaali osallistui useisiin kansainvälisiin konferensseihin. Vuonna 2012 It’s All Mediating -konferenssissa Pedaali oli mukana ideoimisessa, ja Pedaali-aktiivi ja entinen puheenjohtaja Kaija Kaitavuori moderoi ja oli mukana toimittamassa puheenvuoroista samannimistä julkaisua.

Blogin seuraavassa osassa jatketaan Pedaalin toiminnan tarkastelua viimeisten kymmenen vuoden osalta.

20-vuotiasta yhdistystä juhlistava jäsenistön illanvietto järjestetään perjantaina 9.5.2025 Helsingissä. Lisätietoa ja ilmoittautuminen 22.4.2025 asti Pedaalin verkkosivuilla.

Lämmin kiitos kaikille tähän mennessä sähköpostihaastatteluun vastanneille ja Pedaali-aktiiveja ilmiantaneille!

Lähteet ja kirjallisuus:

Pedaali ry:n arkisto

Kokouspöytäkirjat 2005–2014

Sähköpostihaastattelut (Satu Itkonen, Janna Jokela, Kaija Kaitavuori, Erja Salo, Päivi Venäläinen)

Iisa Aaltonen

Kirjoittaja Pedaalin hallituksen jäsen ja historioitsija.

Tekoäly käyttöön!

22 maaliskuun, 2025 kirjoittaja pedaali

Kivinen kaarisilta, jonka takana vanhaa kaupunkia

”AI is not taking your job. The person who uses AI is taking your job.”

Yhdysvaltalaisen tekoäly-yrityksen toimitusjohtaja (Valkama, T. Tekoäly vetää Kakolaan. Projektimaailma 1/2025)

Ensimmäinen kuva on Copilotin luoma akvarellimaalausmainen kuva englantilaisesta vanhasta kaupungista.

Puolitoista vuotta sitten en ollut koskenutkaan tekoälyyn. Olin työmatkalla, johon toinen matkanvetäjä oli tehnyt kohdemaasta visailun illanviettoon ChatGPT:llä. En hetkeen ollut nauranut niin paljon, kuin illallisella visailun kysymyksiä kuunnellessa – niin sekavia ne olivat. Se ei herättänyt suurta luottamusta tekoälyn kykyihin. Työkaveri kuitenkin väitti, että tekoälyn kanssa keskustelu on auttanut häntä monessa työasiassa.

Pienen skotlantilaisen kylän ravintolassa söimme ravintolan kuuluisia Fish and chipsejä ja vastailimme tekoälyn tekemään Skotlanti-aiheiseen visailuun. Joskus oikea vastaus tuli jo kysymyksenasettelussa.

Ensimmäisen tekoälykoulutuksen tullessa Museoliiton tarjonnassa vastaan, päätin tarttua härkää sarvista. Sen jälkeen olen kuunnellut koulutuksia tekoälyn hyödyntämisestä viestinnässä, asiantuntijatyössä, matkailun kehittämisessä ja projektijohtamisessa. Tässä artikkelissa on nyt koontia saaliistani ja vinkkejä muille, jotka painiskelevat tekoälyn käytön aloittamisen kanssa.

Tekoälyn hyödyntämistä organisaatioissa voi jaotella usealla tavalla, mutta ainakin Karoliina Jarenko (DNA:n Tekoälyn edistysaskeleet ja jarrukapulat -webinaari) ja Tero Ojanperä (Näin yritykset voivat hyödyntää tekoälyä, Projektimaailma 1/2025, 36) jaottelevat tekoälyn tuottavuuden aallot kolmeen: 1. yksilöt hyödyntävät tekoälyä oman työnsä tehostamiseen (josta kirjoitan tässä), 2. organisaation prosesseja tehostetaan tekoälyn avulla, esimerkiksi automatisoimalla raportointia ja 3. tekoäly integroidaan osaksi organisaation tuotteita tai palveluita, mikä mahdollistaa skaalaamista isommaksi ilman työntekijämäärän kasvattamista.

Muista nämä perusasiat:

Käyttämämme chat-tekoälyt kuten ChatGPT ja Microsoft Copilotin chat ovat käyttöliittymiä laajoihin kielimalleihin, eivät varsinaisia tekoälyjä. Ne perustavat vastauksensa valtaisaan määrään tekstiä, jolla kielimalleja (kuten GPT4 tai Google Gemini) on koulutettu, eli päättelevät mitä sanoja tyypillisesti sanojen jälkeen tulee. Luovan tekoälyn kokonaisuus koostuu kielimallien ja chat-työkalujen lisäksi valtavalla tietomassalla koulutetusta ns. syväoppivasta algoritmista (Niemijärvi, V. Johdanto luovaan tekoälyyn -koulutus 30.1.2025, Flowhouse), mutta tässä käsittelen chat-apureita ja piipahdan kuvien luomisen puolella.
Varmista mikä tekoälyapuri organisaatiossasi on jo käytössä. Microsoft-ympäristössä toimivilla on osana 365-kokonaisuutta Copilotin chat, joillakin voi olla lisäksi maksullisena lisäpalveluna Copilot osana Officen työkaluja (eli linkittyy esim. exceliin). Google-ympäristössä saatetaan jo käyttää Geminiä, joka toimii yhteen mm. Googlen sähköpostin, kalenterin ja dokumenttien kanssa.
Muista tietoturva. Tekoälyjä opetetaan jatkuvasti käyttäjien sisällöillä, joten on mahdollista, että kaikki tekoälylle antamasi materiaali on vieraan yrityksen hallussa ulkomailla. Älä siis anna tekoälylle mitään arkaluonteista, salaista tai tietosuojan alaista tietoa. Organisaation 365-kokonaisuuteen sisältyvä Copilot on lähtökohtaisesti tietoturvallinen (ylhäällä näkyvä vihreä kilpi tarkoittaa, että suojaus on päällä). ChatGPT:ssä voi opetustoiminnon laittaa pois päältä (asetukset – tiedonhallinta – ”auta parantamaan malllia kaikille” pois päältä). Silti on hyvä muistaa, että mikään yksityisyys ei ole pomminvarmaa.
Varo hallusinointia. Kun tekoälyä pyytää vastaamaan kysymykseen kuten Googlella, se saattaa keksiä vastauksia, jos sillä ei ole tarvittavaa tietoa. Tätä kutsutaan hallusinoimiseksi. Tekoälyä voi pyytää merkitsemään käyttämänsä lähteet vastaukseensa, jolloin ne voi tarkistaa. Kohdat, joissa ei ole lähdemerkintää, ovat epäilyttäviä. Tekoäly on luotettavampaa, kun sitä käytetään apurina muokkaamaan omia lähdetekstejä (ja pyydetään, ettei se keksi omiaan).
Oman lähdetekstin voi antaa tekoälylle joko liittämällä sen suoraan viestikenttään, liittämällä sen liitetiedostona tai antamalla linkin. Ilmaisversioissa kaikki ei ole mahdollista, ainakaan kovin montaa keskustelukierrosta vuorokaudessa.
Harjoittele promptausta. Promptaus, eli käskyn (tai pyynnön) anto, kannattaa tehdä mahdollisimman kattavasti. Kerro tekoälylle missä roolissa se toimii (olet organisaatio x:n viestintäassistentti), anna sille tietoa organisaatiosta (x on paikassa y toimiva alan z museo), anna sille selkeä tehtävä (auta luomaan mikä? ideoi mitä?). Sen jälkeen voit pyytää konkreettisen asian, esim. tuotekuvauksen tietylle palvelulle tiettyä alustaa varten. Voit kertoa sille kohderyhmän ja toivomasi tyylin (kirjoitetaanko asiatekstiä, toivotko keveyttä tai innostavuutta?). Kannattaa aloittaa perusasioista ja lisätä toivomuksia, kun saat ensimmäisen version, jos ohjeita uhkaa tulla paljon heti ensimmäiseen promptiin.
Kokeile ensin ilmaisia tekoälyapureita ja etsi omaan käyttöösi paras. Yhdellä maksullisella pärjää pitkälle, kaikista ei kannata maksaa.
Älä jää odottamaan jotain seuraavaa kehitysaaltoa. Tekoäly kehittyy valtaisaa vauhtia, nyt kannattaa hypätä kyytiin jollain yksinkertaisella tavalla. On hyvä myös muistaa, että kehityksessä on hyvä yrittää pysyä mukana, sillä ensi vuonna voi olla aivan erilaisia mahdollisuuksia kuin tänä vuonna.

Edge-selaimen etusivulla olevan Hae verkosta -kentän oikeassa reunassa oleva värikäs symboli vie suoraan Copilotin chatiin.

Aloita vaikka tästä – 10 + 1 vinkkiä tekoälyapurin käyttöön museoiden yleisötyössä ja viestinnässä!

Pyydä ideoita.
Joskus lyö tyhjää, kun pitäisi keksiä naseva nimi uudelle opastukselle tai näyttelylle. Tekoälyltä eivät ideat lopu – tosin ne alkavat jossain vaiheessa toistaa itseään. Saatuasi ensimmäiset 10 nimiehdotusta, voit antaa samassa keskustelussa tekoälylle toiveita, mihin suuntaan pitäisi mennä (vältä jotain tiettyä sanaa, keksi lisää ehdotuksen nro 3 kaltaisia jne). Työkaveri vinkkasi pyytämään ehdotuksia paneelikeskustelun teemoiksi ja kysymyksiksi valitusta laajemmasta teemasta.
Selkeytä ja oikolueta tekstiä.
Voit pyytää muokkaamaan omaa tekstiäsi selkokieliseksi tai sisältämään vähemmän toistoa tai vaikeita termejä.
Käännä valmista tekstiä eri kielille
Tekoälyt ovat parempia kääntäjiä kuin esim. Google Translate, sillä niille voi antaa ohjeita ja ne ymmärtävät asiayhteydestä mitä sanoja valita. Hyvä ohje tekoälylle on esim. pyytää käännettävälle kielelle ominaisia muotoja ja mainita, ettei tekstiä tarvitse kääntää sanasta sanaan.
Luo erilaisia viestintätekstejä ja tuotekuvauksia valmiista materiaalista
Tekoäly tuntee suoraan erilaiset formaatit, esim. Google-mainonnan tai Instagramin eri julkaisumuodot, joten sille ei tarvitse kertoa missä muodossa tekstiä toivoo. Samasta työkavereiden kanssa ideoidusta opastuksesta voi muistiinpanojen perusteella pyytää esim. tuotekuvauksen, nettisivutekstin, Facebook-mainoksen ja Instagram-stoori-idean. Olen pyytänyt ChatGPT:ltä mm. nuorille suunnatun tiktok-videon käsikirjoituksen.
Muunna tietoa valmiisiin pohjiin ja formaatteihin
Tekoälylle voi antaa sekavassa muodossa olevaa tietoa ja valmiin raporttipohjan, johon se tiivistää ja siirtää tietoa oikeiden otsikoiden alle. Raporttipohjista on hyvä tehdä versiot, joissa otsikoiden alla on lyhyesti kerrottuna mitä niihin halutaan. Samaa pohjaa voi käyttää sen jälkeen aina, kun sille halutaan siirtää tietoa.
Analysoi ja tiivistä suurta määrää tietoa
Tekoäly on hyvä poimimaan olennaisia asioita, tekemään tiivistelmiä ja analysoimaan tekstimassoja, joiden omaksumiseen menee ihmiseltä paljon aikaa. Kokeile vaikka yhdistyksen viime vuoden toiminnan kokoamista Facebook-sivulta!
Luo tai muokkaa kuvia
Aidon valokuvan näköisten kuvien tekeminen tekoälyllä vaatii paljon osaamista valokuvauksesta, jotta promptin osaa antaa tarkasti. Jos kuvaksi kelpaa animoidumman näköinen kuva, kuvien tekeminen on helppoa. Mitä enemmän ohjeita antaa, sitä parempia vaihtoehtoja saa. ChatGPT ja Copilot eivät ole parhaita kuvien tekemiseen, mutta toimivat ilmaisversioissakin. Suomen kielen tekstin lisääminen kuviin on vielä haastavaa. Maksullista Midjourney:tä on kehuttu.

Midjourneyllä luotu kuva 1300-luvun naissotilaasta. Kuva etusivulta (käyttäjä gieogwi97).

ChatGPT:llä luoto 1800-luvun realistista maalaustyyliä ”edustava” kuva 1600-luvun postinkantajasta suomalaisella metsätiellä.

8. Etsi yhteistyökumppaneita tai kohderyhmiä
Kun olet aloittamassa projektia uudesta aiheesta – esim. näyttelyä, tapahtumaa tai yhteisöprojektia – pyydä tekoälyltä ehdotuksia sopiviksi yhteistyökumppaneiksi. Valmiille palveluillesi voit kysyä ideoita uusiksi kohderyhmiksi, tai ideoita uusiksi palveluiksi valitsemillesi kohderyhmille.
9. Kokeile eri apureita tarpeen mukaan
Ilmaisia tekoälyapureita kannattaa kokeilla rohkeasti. Joku voi antaa mielestäsi parempaa suomenkielistä selkokieltä, toinen sopii analyysiin ja kolmas tiivistää muistiinpanoistasi valmiiksi puhutun podcast-jakson. Koulutuksissa on mainittu ChatGPT:n, CoPilotin ja Geminin lisäksi mm. Mistral, Claude, Le Chat, NotebookLM (dokumenttihaut), GammaAI (Powerpoint-esitykset), DeepL (käännökset) ja Midjourney (kuvat).

Akvarellimaalauksen tyyliin tehty kuva englantilaisesta kaupungista. Midjourneyn etusivulta (käyttäjä u9311492617)

Cipilotilla sarjakuvatyyliin tehty kuva perheestä suomalaisella maaseudulla.

Fotorealistinen versio samasta aiheesta näyttää Copilotin mielestä tältä.

ChatGPT:n versio realistisesta perheestä maaseudulla. Onneksi on vielä valokuvapankkeja.

10. Pyydä tekoälyltä ideoita tekoälyn hyödyntämiseen
Kuka paremmin osaisi kertoa, mihin voit omassa elämässäsi tekoälyä hyödyntää, kuin tekoäly itse?

Kirjoittaja Tiina Hero on blogin päätoimittajanakin toimiva pitkän linjan museolehtori, joka työskentelee nykyään maaseudun kehittämisyhdistyksessä. Tiina käyttää tekoälyä apuna ideoinnissa ja isojen tekstimäärien tiivistämisessä.

”Kaikki alkoi pienen ryhmän itse organisoimasta opintomatkasta Lontoon museoihin, siten syntyi idea ja verkosto” – Pedaali ry:n perustaminen

28 helmikuun, 2025 kirjoittaja pedaali

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Miten yhdistys sai alkunsa? Pedaalin historiaan keskittyvän sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään yhdistyksen perustamista.

Syksyllä 2004 joukko helsinkiläisten taidemuseoiden yleisötyöntekijöitä matkusti opintomatkalle Englantiin. Ryhmä osallistui Engagen (National Association for Gallery Education) konferenssiin, johon Kiasman silloinen museolehtori Kaija Kaitavuori oli kutsuttu puhumaan. Englantilainen museopedagoginen kenttä oli vuosituhannen alussa aktiivinen, ja vuonna 1989 perustettu yhdistys Engage keräsi yhteen taidelaitosten yleisöjen kanssa työskenteleviä.

Omalle yhdistykselle alkoi olla tilausta myös Suomessa. 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä suomalaisiin museoihin oli syntynyt uusia ammattinimikkeitä. Näiden haltijat keskittyivät tehtäviin, joita museoammattilaiset olivat aiemmin tehneet muun työn ohessa. Ensimmäisiä museolehtoreita oli palkattu museoihin 1970-luvulla, ja kävijöihin oli alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Museoammattilaisten työtehtävät monipuolistuivat, kun 1990-luvulta lähtien museot ymmärrettiin yhä enemmän tiedon välittäjinä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina. Tämä muutos vaati uudenlaista osaamista, kuten viestinnällisiä ja pedagogisia taitoja. 1990-luku toi mukanaan yhä enemmän myös kansainvälistä verkostoitumista suomalaiselle museokentälle.

Englannin matkan aikana vierailtiin Leicesterissä, jossa tutustuttiin Leicesterin yliopiston museopedagogiseen koulutusohjelmaan. Ohjelmaan mahtui myös rennompaa oleilua. Päätös järjestäytyä ja perustaa museopedagoginen yhdistys tehtiin Revolution-nimisessä pubissa, jonka useampi perustajajäsen mainitsee erikseen nimeltä. Ehkäpä pubin nimi enteili tulevaa?

Pubissa tehdyn päätöksen jälkeen ryhdyttiin konkreettisiin toimiin. Perustamiskokous pidettiin 1.3.2005 Sinebrychoffin taidemuseon työpajatilassa. Kokouksessa oli paikalla 16 henkilöä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Pedaalin perustamisen aloitteentekijä Kaija Kaitavuori ja muiksi hallituksen jäseniksi Kalle Hamm, Satu Itkonen, Kaisa Kettunen, Arja Miller, Erica Othman, Erja Salo ja Minna Turtiainen.

Virallinen yhdistyksen rekisteröitymisen hyväksyminen saatiin Patentti- ja rekisterihallitukselta elokuussa. Päivämäärää 1.3.2005 voidaan pitää yhdistyksen syntymäpäivänä, ja sitä juhlistettiin heti seuraavana vuonna yhdistyksen 1-vuotissyntymäpäivänä Kiasmassa.

Perustamiskokouksessa keskusteltiin nimestä, joksi oli ehdotettu Pedaalia jo kokouskutsussa. Sellaisenaan nimi oli jo harmillisesti erään lauluyhtyeen käytössä, joten ainakin nimelle tulisi valita kuvaava täsmennys. Nimeksi päätettiin ottaa Museopedagoginen yhdistys Pedaali. Myös ehdotukset Pedafoni ja Pedafooni keräsivät kannatusta. Kokouksen esityslistan taakse on raapusteltu vielä muutamia muita ehdotuksia: Fingage, Pedanet ja Pedaset. Ensimmäinen ehdotus kertoo merkittävästä esikuvasta Englannin yleisötyökentällä. Yhdistyksen yhteydestä englantilaiseen toimijaan keskusteltiinkin kokouksessa.

Yhdistyksen perustamisen motiiveina oli muun muassa yleisötyön kehittäminen, tiedon jakaminen ja uuden oppiminen. Järjestäytyminen tuki myös toiminnan perustelua omana alanaan, ja yhdistysmuotoisena rahoituksen hakeminen oli helpompaa. Jonkinlainen verkosto oli ollut olemassa jo ennen yhdistyksen perustamista, sillä pääkaupungin taidemuseoiden museolehtorit olivat tavanneet toisiaan usein epämuodollisissa kollegiaalisissa merkeissä.

Uutta yhdistystä perustaessa sai kaiken suunnitella ja toteuttaa oman mielensä mukaan. Perustajajäsen Satu Itkonen muistelee, että ”Pedaalissa kukaan ei asettanut rajoja – paitsi toki me itse, ja saimme edistää asioita haluamallamme tavalla. Koin aktiivivuosina – kuten nytkin – että yleisesti yleisötyöläiset jakavat aika paljon samoja humanistisia ja inkluusioon liittyviä arvoja.”

Ensimmäisenä toimintavuotenaan yhdistys järjesti tutustumis- ja opintomatkan Turkuun Aboa Vetus & Ars Nova -museoon, jossa Turun museoiden museopedagogit kertoivat työstään. Sinebrychoffin taidemuseossa järjestettiin jäsenille puolalaisen taidekasvattaja Janusz Byzewskin työpaja. Jäsentapaamisia pidettiin Helsingin kaupungin taidemuseossa ja pikkujoulut vietettiin Ateneumin työpajassa. Vuoden 2005 lopussa jäseniä oli saatu kerättyä 81.

Alkuun toiminta oli taidemuseokeskeistä, mikä on ymmärrettävää, sillä yhdistyksen primus motorit olivat taidemuseoiden museolehtoreita. Sähköpostitse lähetetty kutsu perustamiskokoukseen oli lähetetty vain taidepedagogeille, ja yhdistyksen ensimmäisissä säännöissä on taidemuseot erikseen esiin nostava maininta: ”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää museopedagogista toimintaa taidemuseoissa ja muissa kulttuurilaitoksissa”. Lisäksi esikuvana toiminut Engage edusti nimenomaan taidelaitosten henkilökuntaa.

Pedaalin toiminta laajeni kuitenkin nopeasti kattamaan kaikki yleisötyöläiset. ”Aluksi pohdittiin, keskittyisikö yhdistys taidekasvatukseen vai suuntautuisiko se laajemmin museopedagogiaan ottaen mukaan myös kulttuurihistorialliset ja luonnontieteelliset museot. Päädyttiin jälkimmäiseen, ja se oli oikea valinta”, muistelee yhdistyksen perustamisen alkuvaiheita perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja (2009) Päivi Venäläinen.

Tietoisuuden lisääminen museopedagogiasta ja sittemmin yleisötyöstä koettiin tärkeäksi niin omien museoiden sisällä kuin laajemmin museokentällä. Uudelle ja ammatillisesti vasta kehittyvälle alalle toivat huomiota ja vakuuttavuutta esimerkiksi Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon perustaminen ja Pedafooni-julkaisut, joissa kartoitettiin alan nuorta historiaa.

”Pedaali oli taho, joka saattoi edustaa kenttää ja esim. antaa lausuntoja kulttuuripoliittisista asioista. Se loi myös tuikitärkeälle vertaistuelle paremmat kanavat, sillä alkuaikoina yleisötyöläiset toimivat usein varsin yksinään omissa museoissaan: oli hyödyllistä tavata muita samojen asioiden kanssa painivia – unohtamatta sosiaalisten tapaamisten hauskuutta! Muistan, että tunnelma oli usein innostunut: tiesimme tekevämme muutosta ja luovamme jotain uutta”, kuvailee yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja (2005–2008) Kaija Kaitavuori.

Vaikuttamisen, vertaistuen ja verkostoitumisen lisäksi myös nimenomaan yleisötyötä tekeville museoammattilaisille räätälöityjen koulutusten ja opintomatkojen järjestäminen olivat alusta saakka toiminnan keskiössä. Kaikki 20 vuotta sitten synnytetyt toimintamuodot ovat keskeisiä nykyäänkin.

Sarjan seuraavassa osassa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin Pedaalin monipuolista toimintaa vuosien varrella.

Lämmin kiitos kaikille tähän mennessä sähköpostihaastatteluun vastanneille ja Pedaali-aktiiveja ilmiantaneille! Otsikon sitaatti Erja Salo, puheenjohtaja 2011–2013.

20-vuotiasta yhdistystä juhlistava jäsenistön illanvietto järjestetään perjantaina 9.5.2025 Helsingissä. Lisätietoa ja ilmoittautuminen Pedaalin verkkosivuilla julkaistaan maaliskuussa.

Lähteet ja kirjallisuus:

Pedaali ry:n arkisto

Kokouspöytäkirjat 2005–2006

Sähköpostihaastattelut (Satu Itkonen, Kaija Kaitavuori, Erja Salo, Päivi Venäläinen)

Levanto, Marjatta 2010: Suomen museoiden yleisöt. Suomen museohistoria (toim. Susanna Pettersson & Pauliina Kinanen). SKS.

Neitola, Uula 2019: Museoammattilaisen mukana 1969–2019. Museoalan ammattiliitto.

Iisa Aaltonen

Kirjoittaja Pedaalin hallituksen jäsen ja historioitsija.

Vieraskynä: Seinäjoen taidehallin Derby-näyttely

3 helmikuun, 20252 helmikuun, 2025 kirjoittaja pedaali

Seinäjoen taidehallin Derby-näyttely palkittiin Vuoden 2024 Museopedagoginen teko -palkinnolla. Olemme palkinnosta huikean ylpeitä! Derby oli hauska, poikkeuksellinenkin projekti. Näyttely oli esillä Halli-näyttelytilassa keväällä 2023.

Taidehalli on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluihin kuuluva taidelaitos, joka sijaitsee Seinäjoen Itikanmäellä taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa. Taidehalli järjestää nykytaiteen taidenäyttelyitä, niihin liittyvää oheisohjelmaa ja hallinnoi kaupungin taidekokoelmaa ja julkisen taiteen hankkeita kaupungissa.

Derby oli taidenäyttely urheilusta. Taide ja urheilu nähdään usein vastakkaisina elämän aloina, mutta näyttely haluttiin kuitenkin rakentaa yhtäläisyyksien varaan. Taidehallin näyttelyohjelmassa toteutetaankin säännöllisesti kokonaisuuksia, joiden teemat ammentavat paikallisuudesta ja joissa rakennetaan yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa.

Muodostelmaluistelujoukkue RiverBullsin harjoitukset. Valokuva: Rene Luhtala.

Näyttelyyn kutsuttiin kuusi taiteilijaa ja viisi paikallista urheilujoukkuetta tai -seuraa, jotka edustivat Seinäjoen urheiluelämää monipuolisesti. Mukana olivat työpari Krister Gråhn ja Hannamari Matikainen sekä Seinäjoen Maila-Jussien T06-08-pesäpallojoukkue, Anne Lehtelä ja suunnistusseura Rasti-Jussit, Teemu Mäki ja Seinäjoen Taitoluistelijoiden miesten muodostelmaluistelujoukkue RiverBulls, Alina Sinivaara ja SJK:n edustusjoukkue ja Maria Stereo ja skeittiyhdistys Lakeuden WallRiver SK8Boarding ry (LWRS). Taiteilijoiden tehtävänä oli toteuttaa oman joukkueensa toiminnasta tai lajista ammentaen taideteos. Osa havainnoi toimintaa ja toteutti teoksensa sen pohjalta, osa käynnisti syvällisen, osallistavan taideprojektin. Näyttelyn teokset porautuivat seinäjokelaisiin urheiluilmiöihin, etsivät taiteesta ja urheilulajeista yhteistä ja jopa ottivat kantaa isoihinkin kysymyksiin: Sotaan ja miehen malliin pureutuva Teemu Mäen Riverbulls (Kirje Vladimir Putinille) -dokumenttielokuva on katsottavissa YLE Areenassa vuoteen 2026 saakka.

Teemu Mäen teos Luistellaan kuoleman kanssa. Valokuva: Krista Luoma.

Derbyn tavoitteina oli tavoittaa uusia yleisöjä ja kehittää uudenlaista yleisötyötä. Toimintaan saatiin Kuortaneen Säästöpankkisäätiöltä avustus, jolla rahoitettiin yhdessä urheiluseurojen kanssa järjestettäviä, taidetta ja urheilua yhdistäviä tapahtumia. RiverBullsien luistelijat olivat malleina croquis-piirustuspajassa. LWRS esitteli toimintaansa ja järjesti skeittileffanäytöksen. Rasti-Jussit järjesti taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetalla iltarastit, jota varten teetettiin uudet kartat Itikanmäen alueelta. Yhteistyö Rasti-Jussien kanssa on jatkunut Derbyn jälkeenkin suunnistusta ja julkista taidetta yhdistäen. Näyttelyssä vierailivat muun muassa Taidetestaajat Etelä-Pohjanmaan eri kunnista ja seinäjokelaiset kolmosluokkalaiset paikallisen kulttuurikasvatussuunnitelman puitteissa. Näyttelyavajaisia edeltävänä iltana näyttelyssä järjestettiin kutsuvierasillallinen, johon kutsuttiin paikallisia urheilualan toimijoita keskustelemaan yhteistyön mahdollisuuksista.

Derby-yhteistyön onnistumisesta kertonee jotain, että kun saimme tiedon palkinnosta, kutsuimme mukana olleet urheiluseurat juhlimaan kanssamme kertomatta, mikä juhlan aihe oli. ”Mitalikahveilla” oli paikalla mittava seurojen ja muiden yhteistyökumppaneiden edustus. Derby oli onnistunut esimerkki siitä, mitä yhteistyö parhaimmillaan on ja miten nykytaiteen ja laadukkaan yleisötyön äärellä on mahdollista kohdata ja oppia uutta.

Vuoden museopedagoginen teko -palkinto jaettiin vuonna 2024 yhdeksännentoista kerran. Kunniamaininnan sai espoolaisen Helinä Rautavaaran museon From Zero to Hero -hanke.

Kirjoittaja: Elina Teitti, ts. taidekuraattori / Seinäjoen taidehalli.

Työkaluja monenlaisten ja moninaisten yleisöjen kohtaamiseen

23 joulukuun, 2024 kirjoittaja pedaali

Pedaali järjesti lokakuussa 2024 jäsenilleen koulutuksen monenlaisten ja moninaisten yleisöjen kohtaamisesta yhdessä Teatterimuseon kanssa. Päivän aikana kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja ja päästiin tekemään konkreettisia harjoituksia teatterin keinoin.

Lokakuisena tiistaina pedaalilaiset kokoontuivat oppimaan erilaisten yleisöjen kohtaamisesta Teatterimuseolle Helsingin Kaapelitehtaalle. Ilmaiseen, puolenpäivän pituiseen koulutukseen osallistui 35 yleisötyön ammattilaista. Päivä jatkui vielä Pedaalin syyskokouksen merkeissä, jossa yhdistyksen hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä.

Aamupäivä oli varattu kolmelle asiantuntijapuheenvuorolle ja keskustelulle. Yleisöpalvelupäällikkö Maria Saarikoski puhui autismiystävällisyydestä Amos Rexissä. Puheenvuorossaan Saarikoski esitteli konkreettisia autismiystävällisiä tekoja esimerkiksi selkeistä ohjeista ja tiedottamisesta sekä henkilökunnan koulutuksesta ja suunnitteilla olevista hiljaisista aamuista. Saarikoski kertoi rehellisesti myös haasteista (esimerkiksi jonottamisen kuormittavuudesta), joiden jakamisen koen itse aina erityisen tärkeäksi osaksi ammatillisissa vertaiskeskusteluissa. Amos Rex tekee yhteistyötä Autismiyhdistys PAUT ry:n Nuorien Aktivistien kanssa. He antavat palautetta näyttelyistä ja kouluttavat museon henkilökuntaa.

Kuvat: Iisa Aaltonen.

Toisessa puheenvuorossa museolehtori ja Pedaalin puheenjohtaja Tuuli Uusikukka puhui otsikolla Museo Leikki goes Queer. Uusikukka kertoi museon monipuolisesta työstä sateenkaariteeman parissa Pride-kumppanuuden, Sateenkaarilapsuus-kyselyn ja yleisötyön kautta esimerkiksi yhteistyöstä erilaisten yhteisöjen kanssa tapahtumissa.

Museopedagogi, moninaisuusagentti Daria Agapova käsitteli vastavuoroisuutta esityksessään In Search of Reciprocity: Diverse Audiences Engagement as a Source of Development. On hyvä muistaa, että uusien yleisöjen lisäksi moninaisuustyö hyödyttää museoita myös yhteisöjen asiantuntijuuden kautta. Agapova myös muistutti hienoksi kokonaisuudeksi rakennetussa puheessaan, miksi tämän teeman parissa oikeasti työskennellään. Maailma on jo lähtökohtaisesti moninainen, ja varsinainen tavoitteemme on yhdenvertaisuus. Tähän päästäksemme tarvitsemme inkluusiota ja mahdollisuuksia osallistumiseen.

Paikalla oli myös kulttuurituottaja Liubov Sidorova Vantaan kaupunginmuseosta, joka mainitsi lyhyesti heidän hankkeensa Museo kaikille ja Mielellään museoon, jotka tähtäävät siihen, että museon löytäisi yhä useampi vantaalainen.

Aamupäivän osio oli ajallisesti tiukka, ja kiinnostavalle keskustelulle oli ollut hyvä varata hieman enemmänkin aikaa. Tästä kirjoittaja voi syyttää ainoastaan itseään, sillä toimi myös tilaisuuden tuottajana. Innokas keskustelu kertoi siitä, että erilaisille ammatillisille kohtaamisille näiden aiheiden äärellä on tilausta.

Lounastauon jälkeen osallistujat jaettiin kahteen ryhmään osallistumaan työpajoihin Teatterimuseon teatteripedagogi Milla Kortemaan ja teatteriopettaja Loviisa
Grubertin ohjauksessa. Työpajat tarjosivat konkreettisia keinoja erilaisiin kohtaamisiin ja saavutettavuuden lisäämiseksi teatterin keinoin.

Itse osallistuin ensin Grubertin pitämään työpajaan, jossa aihetta lähestyttiin leikin kautta tekemällä monenlaisia harjoitteita. Itseäni kiehtoi työpajassa sanoitettu ajatus leikistä sosiaalisia hierarkioita ravistelevana toimintana. Hierarkiat voivat tarjota myös turvaa sosiaalisissa tilanteissa, mutta niiden purkaminen (tai edes pyrkimys tähän) on ajoittain välttämätöntä, jotta voimme kohdata toisemme aidosti. Oma kokemukseni on, että tällaiselle hierarkioiden toisinkatsomiselle olisi tilausta myös museoalan työyhteisöjen sisällä ja se lisäisi erilaisten kokemuskulmien ymmärtämistä.

Milla Kortemaan työpajassa pohdimme sitä, miten oma suhtautumisemme, kehonkielemme ja energiatasomme vaikuttavat kaikkiin kohtaamisiin ja siihen, millaista viestiä välitämme itsestämme esimerkiksi opastaessa. Itselleni tämä osio oli kiireisen ja uuvuttavan työsyksyn keskellä herättävä muistutus siitä, miten paljon oma olotila vaikuttaa läsnäoloon ja sitä kautta uusissa tilanteissa rakentuviin sosiaalisiin suhteisiin. Väsyneenä omat defenssit pyrkivät puntaan ja luottamuksen synnyttäminen on vaikeampaa.

Työpajat toimivat hyvin yhteen asiantuntijapuheenvuorojen kanssa. Päivään mahtui myös kuulumisten vaihtoa kollegoiden kanssa ja paljon naurua. Koulutus toi selkeästi esille sen, miten kiinnostavien teemojen parissa työskenteleviä ja heittäytyviä ammattilaisia yleisöjen parissa Suomessa työskentelee.

Iisa Aaltonen

Kirjoittaja Pedaalin hallituksen jäsen, joka ajoittain pyrkii ulos väitöskirjatutkijan kammiostaan merkityksellisten kohtaamisten äärelle freelancer-tuottajana ja opettajana.

Pedaalin matkassa Tukholmassa

7 marraskuun, 2024 kirjoittaja pedaali

Pedaalin perinteinen syysretki suuntasi tänä vuonna tutustumaan läntisen naapurin museoihin. Lokakuun 3.-5. päivän aikana koluttiin viisi museota, tavattiin paikallisia kollegoita ja tutustuttiin niin digitaaliseen kuin perinteisempään yleisötyöhön.

Reilun viidentoista pedaalilaisen retkue aloitti urakkansa Ersta Museumista, joka kertoo Ruotsin diakonissalaitoksen historiasta. Museo sijaitsee diakonialaitoksen omistamassa korttelissa Erstabergetin päällä heti Viking Linen terminaalilta mäkeä ylös. Samassa korttelissa sijaitsee myös ihastuttava Hotel Ersta, jossa osa matkalaisista yöpyi – harvoinpa sitä samasta korttelista löytyy museota ja toisaalta hotellin kanssa samasta rapusta diakonialaitoksen yksityisen sairaalan osastoja.

Kun lämmittelykierros oli otettu pienessä Erstassa, oli aika siirtyä kuninkaanlinnan kellariin Livrustkammareniin. Livrustkammaren on tullut monelle tutuksi oivaltavasta ja hauskasta somestaan, joka hyödyntää meemejä. Jonas Lindwal johdatteli ryhmämme ajan hermolla ja ”internetiä puhuvan” somepresenssin saloihin, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan Kustaa II Aadolfista kertovaan Teaterkungen-näyttelyyn Magdalena Piotrowskan opastamana.

Perjantai aloitettiin Halwyllska museetissa, 1800-luvun lopun Ruotsin rikkaimman pariskunnan rakennuttamassa hulppeassa kaupunkikodissa, jossa he viettivät talvet. Ihastusta herätti niin aikanaan huippumoderni teknologia kuten sähkövalaistus ja henkilökunnan hissi että herrasväen salongit, joista ei loistoa puuttunut. Kiehtovaa Hallvwylskassa oli myös, että talon rouva halusi tehdä talosta museon ja palkkasi ammattilaisia luetteloimaan koko talon irtaimiston jo elinaikanaan, kaikki kattiloista taiteeseen ja ylellisiin kylpytakkeihin oli kirjoissa ja kansissa. Hänellä oli tarkka visio museosta, joka määrittää yhä talon toimintaa. Hallwylska museet on kehittänyt etäkierroksia, jossa koululaiset pääsevät tutustumaan talon elämään koulusta käsin esimerkiksi piian johdattamana.

Iltapäivällä ryhmämme hyppäsi lähijunaan ja suuntasi Uppsalaan, jossa tutustuimme Bror Hjortin ateljeekotiin ja sen monipuoliseen yleisötyöhön museolehtori Maria Malmberg Wallinin johdattamana. Kaunis 1940-luvun rakennus oli toiminut museona Hjortin kuolemasta lähtien ja se järjestää esimerkiksi työpajatoimintaa niin lapsille kuin aikuisille.

Bror Hjort Husetin museolehtori Maria Malmberg Wallin johdattaa ryhmää Hjortin taiteeseen.

Lauantaille jäljellä oli käynti Hylkymuseo Vrakissa. Erityisesti meitä kiinnosti hylyssä sukeltelu virtuaalitodellisuuskypärän avulla. Vrak käyttää tekniikkaa myös yleisötyön viemiseen museon seinien ulkopuolille. Kypärä ja arkullinen sukeltajan varusteita tapaavat potentiaalisia museokävijöitä milloin messuilla, milloin Tukholman lähiöiden toreilla. Näin tavoitetaan ihmisiä, jotka muuten eivät tulisi lähteneeksi museoon tutustumaan Itämeren salaisuuksiin.

Virtuaalikypärä tarjosi pelillistetyn sukelluskokemuksen.

Alkuperäisessä ohjelmassa oli myös illanvietto Pedaalin ruotsalaisen sisaryhdistyksen FUISM:n kanssa, joka kuitenkin peruuntui FUISM:n aikataulujen takia. Vaikka varsinainen möötte ei onnistunutkaan, vierailukohteet oli valittu fuismilaisten vinkkien perusteella ja muutamassa museossa meitä kierrättäneet lehtorikollegamme olivat fuismilaisia. Yhteistyö jatkuu tulevaisuudessa ja Tukholmassa on nähtävää useammallekin museoreissulle!

Kirjoittaja Inka Tuominen on Pedaalin hallituksen jäsen.

Uutta yleisötyötä, yhteistyötä ja elävää perintöä museoihin Leader-hankkeella

11 lokakuun, 2024 kirjoittaja pedaali

Puna-harmaa hirsirakennus, riukuaitaa ja taustalla aitta.

Lounais-Suomessa toimivalla maaseudun kehittämisyhdistyksellä Leader Ravakalla on ollut käynnissä ekomuseotoimintaan liittyvä hanke kuluneen viiden vuoden ajan. Leader-ryhmät mahdollistavat neuvonnalla ja julkisella rahoituksella maaseudun asukkaiden ideoimia kehittämishankkeita, joilla lisätään alueellista hyvinvointia ja elinvoimaa.

On ollut mielenkiintoista hypätä museopedagogista maaseudun hankekoordinaattoriksi ja nähdä museoiden yleisötyötä museokentän ulkopuolelta. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa yhden hanke-esimerkin kautta millaista yhteistyötä museot voivat tehdä Leader-ryhmien kanssa ja miten ekomuseotoiminnan kehittämiseen tähdännyt hanke päätyi kehittämään museoiden yleisötyötä Ravakan alueella.

Echoes – ekomuseotoiminnan kehittäminen 2020-2024

Echoes-hanke oli Ravakan kansainvälinen EU:n maaseuturahaston rahoittama hanke, jonka kumppanit olivat Leader-ryhmiä Pohjois-Satakunnasta, Ruotsista, Italiasta, Kroatiasta ja Tsekistä. Ravakan alueelta mukana olivat Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta ja Rauma. Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää monipuolisesti näiden kuntien alueella sijaitsevia kohteita, joita voisi pitää ekomuseoina. Ekomuseot ovat toimintaympäristöjä, joilla on merkitystä alueen asukkaille ja joissa toimitaan yhdessä ja tunnistetaan ”paikan henkeä”. Ne voivat olla museoituja paikkoja, mutta kokoelmat ja rakennukset eivät ole ekomuseon keskiössä, vaan ihmiset, luonto ja aineellinen ja aineeton perintö luovat yhdessä ekomuseon.

Ihmisten toiminta ja yhteinen kokemus paikasta voivat luoda pronssikautisesta hautaröykkiöalueesta ekomuseon. Sammallahdenmäki on Raumalla sijaitseva UNESCO-maailmanperintökohde, jossa toimii Perinneyhdistys Keritys ry.

Ravakan alueen kokeilujen kohteiksi valikoituivat Kauppilan umpipiha, Mynämäen museot, Sammallahdenmäki, Santtion kylä ja Välimaan perinnetorppa. Hankkeen tavoitteena on ollut kohteiden toiminnallisuuden, palvelutason, markkinoinnin ja tuotetarjonnan kehittäminen yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeessa on pyritty myös lisäämään kohteiden tunnettuutta ja erilaistamaan palveluja sekä nostamaan niiden tasoa sekä kansainvälisyyttä.

Seppä työskentelemässä Korvensuun konepajamuseossa, joka kuuluu Mynämäen museoon. Museota pidetään auki yhteistyössä vapaaehtoisten ja matkailuoppaiden kanssa.

Museoiden yleisötyön kehittäminen keskiöön

Aloittaessani koordinaattorina hankkeen loppupuolella helmikuussa 2023 kysyin mukana olevilta toimijoilta mitä he vielä toivoisivat hankkeelta. Alueen museot olivat verkostoituneet ja tutustuneet kansainvälisiin ekomuseoihin jo 3 vuoden ajan, tosin pandemia-aika oli muuttanut suunnitelmia useaan otteeseen. SAMK:in opiskelijoiden kanssa oli listattu museoiden nykyisiä palveluita, pohdittu mitä niistä vielä puuttuu, mitä pitäisi tehdä, millaisia kulttuuritoimijoita alueella on sekä järjestetty kansainvälinen seminaari Sense of Place. Kolmessa kohteessa oli testattu uudenlaisia tapahtumia.

Oma ammattitaustani on museopedagogiassa ja mukana olleita museoita kiinnostikin kehittää nimenomaan sitä puolta omassa toiminnassaan. Kolme mukana olleista kohteista toimii kaupunginmuseon tavoin. Niiden yleisötyötä ei johda eikä toteuta museopedagogi, vaan museoiden ja kulttuurin parissa yleisemmin työskentelevä kunnan tuottaja tai päällikkö, jolla on moninainen työkenttä. Nämä museot todettiin ekomuseon hengessä nimenomaan paikallisille tärkeiksi kohteiksi, joten päätettiin keskittyä heidän palvelemiseensa ulkomaalaisten turistien houkuttelemisen sijaan.

Kulttuurikasvatus

Mynämäellä ja Eurajoella kulttuurikasvatuksen kehittäminen nousi tärkeänä tavoitteena esiin. Se sopikin hankesuunnitelman teemoihin ”kulttuuriperintökohteen omistajuus” sekä ”yhteisöjen ja lasten osallisuus”. Kulttuurikasvatussuunnitelmiin sisältyviä museovierailuja kehitettiin museoissa toimivien vapaaehtoisten kanssa sisältämään entistä enemmän paikallista elävää perintöä ja lasten omaa kulttuuriperintöä.

Eurajoella järjestettiin vapaaehtoisten kanssa työpaja, jossa listattiin niin eurajokelaista elävää perintöä kuin vapaaehtoisten perinnetaitoja, joita torpalla järjestettyihin koululaisvierailuihin ja kesän tapahtumiin voitaisiin sisällyttää. Pajan tulokset toimivat jatkokehittämisen pohjana. Mynämäellä otettiin 1-2.-luokkalaisten museovierailun osaksi Tekniikan museon Tekniikan tarinamaton ja KAMU Espoon kaupunginmuseon Tulevaisuuden museo -konsepteista kehitelty lasten oman elävän perinnön näyttely. Mynämäen museovierailujen sisältöjä kehitetään jatkossa mm. vapaaehtoisten koulu- ja kauppakertomusten perusteella.

Mynämäen museon 1.-2.-luokkalaisten vierailuun sisällytettiin lasten oman näyttelyn rakentaminen, johon oppilaat toivat yhden perheensä elävästä perinnöstä kertovan esineen ja kotona yhdessä kirjoitetun esinetekstin. Oppilaat esittelivät oman perinteensä toisilleen. Kuvassa näyttelyssä vierekkäin asetellut puilla lämmittämisen perinne ja puun käsittelytaito.

Hankkeessa järjestettiin myös kaikille avoin pienten kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia käsitellyt webinaari, jossa kuulijat saivat esimerkkejä Lapista, Mynämäeltä, Maskusta, Kirkkonummelta, Eurajoelta, Mynämäeltä ja saaristosta. Vapaaehtoisten ja matkailuoppaiden kanssa toteutettava kulttuurikasvatus todettiin sekä rikkaudeksi että haasteeksi. Yhteistyötä pyritään kehittämään tulevissa Ravakan kansainvälisissä hankkeissa kaudella 2023-2027.

Tapahtumat

Hankkeessa mukana olevissa kohteissa on testattu erilaisia toimintaa monipuolistavia tapahtumakonsepteja. Pienillä kokeiluilla on nähty, millaisia mahdollisuuksia paikoilla on ja millaista yhteistyötä alueella voidaan tehdä. Kauppilan umpipihalla järjestettiin luonnonmateriaaleja ja luovuutta yhdisteleviä Tehdään luonnosta -työpajoja. Sammallahdenmäelle kehitettiin pimeään vuodenaikaan uusi Lyhtyopastus ja Mynämäen museoissa järjestettiin paikallista vaateteollisuutta esittelevä Vintage-muotinäytös. Ukrainalaisten elävää perintöä esittelevä kesänäyttely oli hyvä esimerkki pienillä resursseilla toteutettavasta yhteistyöstä yhteisöjen kanssa.

Kauppilan umpipihalla järjestettiin kaksiosainen Tehdään luonnosta -työpaja.

Elävän perinnön sisällyttäminen vahvemmin museoiden toimintaan helpottuu hankkeessa kootun Perinnetaitajapankin avulla. Perinnetaitajapankista löytyy eri kädentaitojen osaajia, joita voi tilata tapahtumiin Vakka-Suomen alueella. Listasta on varmasti hyötyä myös muilla alueilla! Pankki löytyy pian ravakka.fi -sivuilta materiaaleja-osiosta.

Pyhärannan Santtion kylä oli kohteena erilainen kuin muut. Se muistuttaa ehkä enemmän tyypillistä ekomuseota, joka on elävä paikka, ei museo. Santtio-seuran järjestämään Pyhäranta-päivään sisällytettiin aineetonta merellistä perintöä esitteleviä työnäytöksiä ja hankkeen aikana on ideoitu myös vapaaehtoisen palontorjunnan ja juhannusperinteiden esilletuomista Santtiossa. Jo itsessään perinteikäs tapahtuma vahvisti yhteistyön, paikallisperinteen ja paikan hengen ja yhteyttä ”ekomuseo”kylässä.

Oppiminen

Museopedagogeina työskentelevät, hankkeessa mukana olleet kulttuurityöntekijät ovat oppineet ja saaneet ideoita yleisötyöhön museovierailuilla kotimaassa ja ulkomailla. He ovat myös avartaneet ajatteluaan museoista ekomuseokonseptin myötä sekä nähneet erilaista toimintaa opintomatkoillaan. Hankkeen kokeilut ja kokemukset ovat monipuolistaneet museoiden toimintaa ja lisänneet innostusta kehittää museoiden yleisötyötä edelleen.

Hankkeen kumppaneita ja artikkelin kirjoittaja oppimassa Talomuseo Glimsissä Espoossa museolehtori Helena Heikkilän opastuksessa.

Kirjoittaja Tiina Hero on toiminut KAMU Espoon kaupunginmuseon museopedagogina 20 vuotta ja toimii nykyään hankekoordinaattorina Leader Ravakassa. Tiina toimii myös Pedaalin blogin päätoimittajana (artikkelien julkaisupäätökset tehdään toimituskunnan yhteistyönä).

Tekoäly avuksi yleisötyöhön

16 syyskuun, 2024 kirjoittaja pedaali

Käsittelemme tulevan vuoden aikana blogissa yleisötyön osaamisen kehittämistä eri näkökulmista. Otamme vastaan aiheesta mielellämme myös vieraskynäkirjoituksia! Yksi paljon monilla aloilla puhututtava uusi osaaminen on tekoälyn hyödyntäminen omassa työssä. Tekoälyä (tai oikeammin kielimallia) voi käyttää keskustelukumppanina, etsimään tietoa tai muokkaamaan omia tekstejä eri muotoihin. Kokeilimme tekoälyn apua tämän blogiartikkelin kirjoittamisessa!

Oli mielenkiintoista aloittaa ”yhteistyö” pyytämällä kuvituskuvaa museoiden yleisötyöstä, antamatta mitään materiaalia tekoälyn käyttöön. ChatGPT raportoi kuvan luomisesta seuraavaa: ”Kuvitellaan kuva museoiden yleisötyöstä. Näet avoimen ja modernin museotilan, jossa ihmisiä on eri ikäryhmistä ja taustoista. Yhdessä osassa kuvaa on lapsia ja perheitä, jotka osallistuvat opastettuun kierrokseen. Heitä ympäröi näyttelyesineitä, kuten veistoksia ja taideteoksia, ja opas selittää innostuneesti esineiden merkitystä. Toisessa osassa kuvaa aikuiset istuvat pienissä ryhmissä osallistumassa työpajaan, jossa he luovat omia taideteoksiaan. Yksi henkilö maalaa, toinen veistää savea, ja ohjaaja opastaa heitä. Taustalla näkyy valoisat museosalit ja muut kävijät, jotka ihailevat taidetta. Kuvassa yhdistyvät aktiivinen oppiminen ja vuorovaikutus, jossa korostuu museoiden tavoite tuoda kulttuuri ja taide lähemmäksi yleisöä eri keinoin. Teen tästä nyt kuvauksen kuvituskuvaksi.” Tältä kuva näyttää:

Päätimme kuitenkin antaa tekoälylle materiaalia, josta haluamme luoda tämän blogikirjoituksen. Pyysimme ChatGPT:ltä blogikirjoitusta lokakuussa julkaistavan Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon ehdokkaista.

Annoimme ensin komennon: ”Kirjoita noin 450 sanan synteesi suomalaisen museopedagogiikan ja yleisötyön nykytilasta perustuen seuraaviin hankkeisiin. Älä erittele hankkeita.” Annoimme ehdokkaiden lyhyet esittelyt taustamateriaaliksi. Sen jälkeen pyysimme blogitekstiä suomalaisten museoiden yleisötyön nykytilasta käyttämällä kyseistä yhteenvetoa. Kuvituskuvaan annoimme komennon: ”Luo nyt kuvituskuva blogiin edellisen tekstin perusteella. Tyylinä käytä valokuvaa.” (Valokuvatyylistä saisi realistisemman, jos antaisi ohjeeksi kameramallin, filmilaadun ja aukon koon.)

ChatGPT: Suomalaisten museoiden yleisötyön nykytila: Osallistamista, yhteisöllisyyttä ja moniäänisyyttä

Suomalainen museopedagogiikka on viime vuosina ottanut merkittäviä askelia eteenpäin. Museoiden rooli yhteiskunnassa on laajentunut pelkästään kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja esittelystä monipuoliseksi yleisötyöksi, joka korostaa yhteisöllisyyttä, moniäänisyyttä ja osallistamista. Tämä kehitys näkyy erityisesti innovatiivisissa hankkeissa, jotka pyrkivät palvelemaan erilaisia yleisöjä ja edistämään sosiaalista sekä kulttuurista hyvinvointia.

Postimuseon ”Oma ääni kuuluviin somessa!” -hanke on loistava esimerkki siitä, kuinka ylisukupolvinen oppiminen ja mediakasvatus voidaan tuoda yhteen. Hankkeessa seniorit ja nuoret oppivat yhdessä mediapajoissa kehittämään digitaitojaan ja mediakriittisyyttään. Erityisenä piirteenä hankkeessa ovat digimentorit ja kestävyysmentorit, jotka auttavat osallistujia ymmärtämään kestävyyden ja resilienssin merkityksen. Toinen huomionarvoinen projekti on Vantaan kaupunginmuseon ”Museo kaikille”, joka edistää monikulttuurisuutta ja osallistumista kulttuuritoimintaan. Hankkeessa maahanmuuttajataustaiset kävijät ja kansainväliset opiskelijat saavat tilaisuuden osallistua työpajoihin ja jättää oman jälkensä museon sisältöihin, samalla kun se lisää kulttuurien välistä vuoropuhelua.

Amos Rexin ”Breathe – niinku hengitä” puolestaan avaa taidemaailman nuorten omasta näkökulmasta. Hankkeen sarjakuvateos auttaa nuoria lähestymään taidetta heidän omista lähtökohdistaan, mikä tekee taiteesta helpommin lähestyttävää ja ymmärrettävää tälle kohderyhmälle. Tämä hanke alleviivaa taiteen saavutettavuutta ja sen merkitystä kaikille.

Helinä Rautavaaran museon ”From Zero to Hero” -hanke kääntää perinteiset roolit ylösalaisin. Kenialaiset nuoret, jotka ovat selviytyneet haastavista olosuhteista, ohjaavat suomalaisia nuoria ja jakavat tarinoitaan, korostaen empatian, toivon ja globaalin oppimisen merkitystä. Hanke luo siltoja eri kulttuurien välille ja tarjoaa uudenlaista oppimista ja vastavuoroisuutta.

Keskusteluun ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista keskittyy Kymenlaakson museon ”Miltä teollisuus tuntuu?” -hanke, jossa yleisöllä on mahdollisuus osallistua demokraattiseen keskusteluun museoympäristössä. Hanke on lisännyt myös museohenkilökunnan osaamista ja korostaa museon roolia yhteiskunnallisen keskustelun areenana.
Taiteen saavutettavuuden lisääminen on ollut keskeinen tavoite myös Järvenpään taidemuseon ”Vuodenaikojen perintö” -hankkeessa, joka nostaa esille vammaisten taiteilijoiden teoksia kulttuurihistoriallisessa kontekstissa. Hanke edistää kulttuurin monimuotoisuutta ja korostaa, että taide kuuluu kaikille.

Lisäksi virtuaaliset hankkeet, kuten Porin taidemuseon ”Katseiden välissä”, ovat mahdollistaneet taiteen saavutettavuuden laajemmalle yleisölle digitaalisten alustojen kautta. Näiden näyttelyiden avulla koululaiset ja muut vierailijat voivat tutustua taiteeseen ja osallistua pedagogisiin sisältöihin helposti.

Nämä hankkeet osoittavat, että suomalaiset museot ovat sitoutuneet edistämään osallistumista, hyvinvointia ja kulttuurista vuoropuhelua. Yleisötyön ja museopedagogiikan tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta, ja innovatiiviset projektit näyttävät suuntaa kohti entistä monipuolisempaa ja osallistavampaa museotoimintaa, joka palvelee laajasti eri yhteisöjä.

Pyysimme ”keskustelumme” päätteeksi uutta kuvituskuvaa tämän tekstin pohjalta. (Blogin julkaisualustallakin olisi jo nykyään mahdollisuus luoda kuvituskuva tekoälyn avulla). Tältä se näyttää:

ChatGPT: Tässä on kuvituskuva blogitekstiin, joka kuvastaa suomalaisen museopedagogiikan osallistavaa ja yhteisöllistä nykysuuntausta.

Tove Jansson – Sateenkaarihistoria mediassa

24 huhtikuun, 2024 kirjoittaja pedaali

Tämä artikkeli on Metropolian kulttuurituotannon opiskelijaprojektin satoa syksyltä 2023. Projektitöiden aiheet olivat ajankohtaisia ilmiöitä kulttuurin kentällä. Millaisiin aiheisiin opiskelijat tarttuvat, kun esimerkkejä annetaan museomaailmasta?

Seksuaalivähemmistöjen asema Suomessa ja näiden representaatio suomalaisessa mediassa on käynyt läpi suuria muutoksia 1900-luvulta nykypäivään. Tunnetun suomalaisen kirjailijan ja taiteilijan Tove Janssonin ihmissuhteiden ja erityisesti tämän elämänkumppanin Tuulikki Pietilän näkyminen mediassa kertoo asenteista samaa sukupuolta olevia pariskuntia kohtaan.

Tove Jansson (1914–2001) oli monipuolinen suomenruotsalainen taiteilija, kirjailija ja kuvittaja, joka oli parhaiten tunnettu Muumi-hahmoistaan. Janssonin luova tuotanto ulottui maalauksista ja kuvituksista lasten ja aikuisten kirjallisuuteen. Janssonin monimuotoiset suhteet aikana, jolloin avoin keskustelu seksuaali-identiteeteistä oli harvinaisempaa, ovat herättäneet kiinnostusta ja kysymyksiä hänen suhteistaan ja itsemäärittelystään. Janssonilla oli dokumentoidusti suhteita sekä miesten että naisten kanssa, mutta elämänkumppanikseen hän valitsi graafikko Tuulikki Pietilän.

Äänislinnan taiteilijakerhon jäseniä piirtämässä elävän mallin mukaan. Kuvassa rouva Irja Tennberg ja neiti Tuulikki Pietilä. Sotamuseo.

Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhteen aikana homoseksuaaliset teot olivat Suomessa pitkään kriminalisoituja. Vuonna 1971 laki purettiin, mutta voimaan asetettiin kehotuskielto, joka kontrolloi homoseksuaalisuuden esittämistä mediassa. Vasta 1900-luvun loppupuolella homoseksuaalisuus alkoi olla hyväksyttävämpää ja näkyvämpää mediassa.

Seuraamalla Helsingin Sanomien artikkeleita Tove Janssonista ja Tuulikki Pietilästä voi nähdä muutoksen samaa sukupuolta olevien pariskuntien esittämisessä. 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti artikkeleissa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän välinen suhde esitetään täysin platonisena. Erityisesti Janssonin ja Pietilän yhteisen Klovharun saarella olevasta mökistä kerrottaessa heidän välinen suhteensa laatu vaihtuu artikkelista toiseen. Vuonna 1992 Helsingin Sanomien Linnan juhlien uutisoinnissa ensimmäistä kertaa tunnustettiin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän välinen parisuhde.

Suomen kansallisbiografiassa on vuonna 1997 julkaistu elämäkerrallinen artikkeli Tove Janssonista. Artikkelissa on kerrottu kattavasti Janssonin elämästä ja urasta, mutta seksuaalinen suuntautuminen, ja varsinkin homoseksuaaliset suhteet, jää maininnan tasolle. Tuulikki Pietilä ja Tove Jansson olivat parisuhteessa melkein viisikymmentä vuotta, mutta Pietilä mainitaan pitkässä artikkelissa vain yhdessä kappaleessa, kun taas Janssonin aiemmasta heterosuhteesta Atos Wirtaseen kerrotaan tätä enemmän. Julkaisuvuosi ja sen ajan asenteet voivat selittää tätä, mutta artikkelia on päivitetty viimeksi vuonna 2016. Seksuaalivähemmistöön kuuluminen vaikuttaa yhtä piilotettavalta faktalta kuin aikaisemminkin.

Yleisesti neutraalina ja faktapohjaisena tiedonlähteenä pidetyssä Wikipediassa on laaja sivu Tove Janssonista ja hänen elämästään. Ihmissuhteista on yksi kappale, joka keskittyy Janssonin koko elämän parisuhteisiin niin miesten kuin naisten kanssa ottamatta kantaa hänen seksuaali-identiteettiinsä. Taas toistuu kuitenkin sama malli: hänen heterosuhteista kerrotaan enemmän kuin hänen elämänkumppanistaan. Wikipediaa päivitetään jatkuvasti, ja viimeaikaiset päivitykset ovat onneksi parantaneet Janssonin romanttisia suhteita kuvaavaa osiota. Kuitenkin sivun yleinen sävy on vähättelevä Tove Janssonin seksuaalista suuntautumista ja identiteettiä kohtaan. Tove Janssonin Wikipedia-sivuun verratessa Tuulikki Pietilän Wikipedia-sivu on vielä vähättelevämpi; siinä missä Janssonin sivuilla heidät tunnustetaan elämänkumppaneiksi, Pietilän sivuilla sitä ei sanota suoraan, vaan kuvaillaan naisten asuneen ja käyneen Linnan juhlissa yhdessä.

Kirjallisuudessa Toven suhteita on kuvattu henkilökohtaista näkökulmaa kunnioittavampaan sävyyn. Karjalaisen kirjoittama elämäkerta antaa syväluotauksen Janssonin elämään, taiteeseen ja ihmissuhteisiin. Kirjailija esittää myös paljon subjektiivisia näkemyksiään Janssonin töistä ja niiden suhteesta hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa käyttäen kuitenkin pohjamateriaalina pääosin Janssonin omia sanoja.

Nykypäivänä Tove Janssonin identiteettiä on käsitelty taidenäyttelyissä ja elokuvassa. Näyttely Tove Jansson: Juhlat ja Leikki on näytillä Helsingin kaupungintaidemuseossa HAM:issa. Vaikka näyttely ei syvenny taiteilijan seksuaali-identiteettiin, se antaa viitteitä Janssonin suhteista naisiin. Vaikka maailmalla on ollut useita näyttelyitä Tove Janssonin taiteesta, viime aikoina näyttelyissä on nähty lisääntyvästi myös hänen henkilökohtaisen elämänsä käsittelyä. Näyttelyteksteissä tuodaan esiin yksityiskohtia Janssonin elämän eri vaiheista ja hänen romanttisista suhteistaan, riippumatta siitä kumman sukupuolen kanssa hän oli suhteessa.

Toistaiseksi ainut Tove Janssonin elämästä kertova elokuva on Zaida Bergrothin ohjaama ja Eeva Putron käsikirjoittama Tove (2020). Elokuva esittelee Tove Janssonin moninaista identiteettiä ja avaa näkökulman Janssonin suhteeseen naiseuteen ja seksuaalisuuteen. Elokuva käsittelee avoimesti Janssonin seksuaalisuutta ilman leimoja tai tarkkoja määritelmiä. Vaikka elokuva ei tarjoa lopullista vastausta Janssonin seksuaali-identiteetistä, se voi toimia pohjana syvemmälle pohdinnalle siitä, miten hänen identiteettinsä ja suhteensa vaikuttivat hänen elämäänsä ja taiteeseensa. Elokuva on kuitenkin jokseenkin dramatisoitu ja totuudesta poikkeava oletettavasti tarinankerronnallisista syistä – Bergrothin elokuvassa Janssonin ystävät ovat myötämielisiä, jopa kannustavia hänen seksuaalista suhtautumistaan kohtaan. He esittelevät Janssonin tämän tulevalle kumppanille Tuulikki Pietilälle kesken Juhlat kaupungissa -freskon maalausprosessin sekä käyvät hänen kanssaan Pariisissa lesboklubilla.

Tuula Karjalaisen kirjoittamasta Tove Janssonin elämäkertateoksesta kuitenkin
paljastuu toisenlainen totuus: Pietilän Jansson tiesi alunperin opiskeluajoiltaan, mutta kunnolla he tapasivat vasta vuonna 1955. Elämäkerta avaa myös läheisten suhtautumista Janssonin seksuaaliseen suuntaukseen kertomalla, että “ystävistä ei ollut jakamaan hänen uutta onneaan”. Tove on kuitenkin merkittävä teos, joka herättää keskustelua seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja on tärkeä askel seksuaali-identiteetin ja taiteilijan moninaisuuden esittämisessä elokuvataiteessa.

Eri medialähteitä seuraamalla voi huomata, että homoseksuaalien identiteetin todenmukainen kuvaaminen on kehittynyt nykyaikana parempaan suuntaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että representaatio olisi täydellistä. Yhteiskunnan kulkiessa kohti yleisempää hyväksyntää ja tasavertaisuutta tulevaisuuden medialta voidaan toivoa vivahteikkaampaa ja avoimempaa seksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin kuvaamista. Varsinkin taiteilijoiden, esimerkiksi Tove Janssonin, töitä analysoidessa seksuaalisen identiteetin huomioon ottaminen avaa monia uusia tulkintoja ja uutta ymmärrystä teoksista. Janssonin tapauksessa tulevaisuudessa voitaisiin pyrkiä siihen, että hänen seksuaali-identiteettinsä otettaisiin osaksi hänen taiteellista perintöään, mikä loisi yleisölle kokonaisvaltaisemman ymmärryksen taiteilijan elämästä ja motivaatioista taiteen teon taustalla.

Kirjoittaja: Susanna Kinnula
Ryhmä: Nea Ahonen, Nella Keho-Valkama, Susanna Kinnula, Wilma Mäkinen, Jose Pekkonen