kulttuurituotanto

Tämä artikkeli on Metropolian kulttuurituotannon opiskelijaprojektin satoa syksyltä 2023. Projektitöiden aiheet olivat ajankohtaisia ilmiöitä kulttuurin kentällä. Millaisiin aiheisiin opiskelijat tarttuvat, kun esimerkkejä annetaan museomaailmasta?

Seksuaalivähemmistöjen asema Suomessa ja näiden representaatio suomalaisessa mediassa on käynyt läpi suuria muutoksia 1900-luvulta nykypäivään. Tunnetun suomalaisen kirjailijan ja taiteilijan Tove Janssonin ihmissuhteiden ja erityisesti tämän elämänkumppanin Tuulikki Pietilän näkyminen mediassa kertoo asenteista samaa sukupuolta olevia pariskuntia kohtaan.

Tove Jansson (1914–2001) oli monipuolinen suomenruotsalainen taiteilija, kirjailija ja kuvittaja, joka oli parhaiten tunnettu Muumi-hahmoistaan. Janssonin luova tuotanto ulottui maalauksista ja kuvituksista lasten ja aikuisten kirjallisuuteen. Janssonin monimuotoiset suhteet aikana, jolloin avoin keskustelu seksuaali-identiteeteistä oli harvinaisempaa, ovat herättäneet kiinnostusta ja kysymyksiä hänen suhteistaan ja itsemäärittelystään. Janssonilla oli dokumentoidusti suhteita sekä miesten että naisten kanssa, mutta elämänkumppanikseen hän valitsi graafikko Tuulikki Pietilän.

Äänislinnan taiteilijakerhon jäseniä piirtämässä elävän mallin mukaan. Kuvassa rouva Irja Tennberg ja neiti Tuulikki Pietilä. Sotamuseo.

Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän suhteen aikana homoseksuaaliset teot olivat Suomessa pitkään kriminalisoituja. Vuonna 1971 laki purettiin, mutta voimaan asetettiin kehotuskielto, joka kontrolloi homoseksuaalisuuden esittämistä mediassa. Vasta 1900-luvun loppupuolella homoseksuaalisuus alkoi olla hyväksyttävämpää ja näkyvämpää mediassa.

Seuraamalla Helsingin Sanomien artikkeleita Tove Janssonista ja Tuulikki Pietilästä voi nähdä muutoksen samaa sukupuolta olevien pariskuntien esittämisessä. 1960-luvulta aina 1990-luvulle asti artikkeleissa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän välinen suhde esitetään täysin platonisena. Erityisesti Janssonin ja Pietilän yhteisen Klovharun saarella olevasta mökistä kerrottaessa heidän välinen suhteensa laatu vaihtuu artikkelista toiseen. Vuonna 1992 Helsingin Sanomien Linnan juhlien uutisoinnissa ensimmäistä kertaa tunnustettiin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän välinen parisuhde.

Suomen kansallisbiografiassa on vuonna 1997 julkaistu elämäkerrallinen artikkeli Tove Janssonista. Artikkelissa on kerrottu kattavasti Janssonin elämästä ja urasta, mutta seksuaalinen suuntautuminen, ja varsinkin homoseksuaaliset suhteet, jää maininnan tasolle. Tuulikki Pietilä ja Tove Jansson olivat parisuhteessa melkein viisikymmentä vuotta, mutta Pietilä mainitaan pitkässä artikkelissa vain yhdessä kappaleessa, kun taas Janssonin aiemmasta heterosuhteesta Atos Wirtaseen kerrotaan tätä enemmän. Julkaisuvuosi ja sen ajan asenteet voivat selittää tätä, mutta artikkelia on päivitetty viimeksi vuonna 2016. Seksuaalivähemmistöön kuuluminen vaikuttaa yhtä piilotettavalta faktalta kuin aikaisemminkin.

Yleisesti neutraalina ja faktapohjaisena tiedonlähteenä pidetyssä Wikipediassa on laaja sivu Tove Janssonista ja hänen elämästään. Ihmissuhteista on yksi kappale, joka keskittyy Janssonin koko elämän parisuhteisiin niin miesten kuin naisten kanssa ottamatta kantaa hänen seksuaali-identiteettiinsä. Taas toistuu kuitenkin sama malli: hänen heterosuhteista kerrotaan enemmän kuin hänen elämänkumppanistaan. Wikipediaa päivitetään jatkuvasti, ja viimeaikaiset päivitykset ovat onneksi parantaneet Janssonin romanttisia suhteita kuvaavaa osiota. Kuitenkin sivun yleinen sävy on vähättelevä Tove Janssonin seksuaalista suuntautumista ja identiteettiä kohtaan. Tove Janssonin Wikipedia-sivuun verratessa Tuulikki Pietilän Wikipedia-sivu on vielä vähättelevämpi; siinä missä Janssonin sivuilla heidät tunnustetaan elämänkumppaneiksi, Pietilän sivuilla sitä ei sanota suoraan, vaan kuvaillaan naisten asuneen ja käyneen Linnan juhlissa yhdessä.

Kirjallisuudessa Toven suhteita on kuvattu henkilökohtaista näkökulmaa kunnioittavampaan sävyyn. Karjalaisen kirjoittama elämäkerta antaa syväluotauksen Janssonin elämään, taiteeseen ja ihmissuhteisiin. Kirjailija esittää myös paljon subjektiivisia näkemyksiään Janssonin töistä ja niiden suhteesta hänen seksuaaliseen suuntautumiseensa käyttäen kuitenkin pohjamateriaalina pääosin Janssonin omia sanoja.

Nykypäivänä Tove Janssonin identiteettiä on käsitelty taidenäyttelyissä ja elokuvassa. Näyttely Tove Jansson: Juhlat ja Leikki on näytillä Helsingin kaupungintaidemuseossa HAM:issa. Vaikka näyttely ei syvenny taiteilijan seksuaali-identiteettiin, se antaa viitteitä Janssonin suhteista naisiin. Vaikka maailmalla on ollut useita näyttelyitä Tove Janssonin taiteesta, viime aikoina näyttelyissä on nähty lisääntyvästi myös hänen henkilökohtaisen elämänsä käsittelyä. Näyttelyteksteissä tuodaan esiin yksityiskohtia Janssonin elämän eri vaiheista ja hänen romanttisista suhteistaan, riippumatta siitä kumman sukupuolen kanssa hän oli suhteessa.

Tove Jansson maalaamassa freskoa al secco Kiilan ruotsinkielisen kansakoulun ruokasaliin lokakuussa 1953. JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Västra Nyland. Museovirasto.

Toistaiseksi ainut Tove Janssonin elämästä kertova elokuva on Zaida Bergrothin ohjaama ja Eeva Putron käsikirjoittama Tove (2020). Elokuva esittelee Tove Janssonin moninaista identiteettiä ja avaa näkökulman Janssonin suhteeseen naiseuteen ja seksuaalisuuteen. Elokuva käsittelee avoimesti Janssonin seksuaalisuutta ilman leimoja tai tarkkoja määritelmiä. Vaikka elokuva ei tarjoa lopullista vastausta Janssonin seksuaali-identiteetistä, se voi toimia pohjana syvemmälle pohdinnalle siitä, miten hänen identiteettinsä ja suhteensa vaikuttivat hänen elämäänsä ja taiteeseensa. Elokuva on kuitenkin jokseenkin dramatisoitu ja totuudesta poikkeava oletettavasti tarinankerronnallisista syistä – Bergrothin elokuvassa Janssonin ystävät ovat myötämielisiä, jopa kannustavia hänen seksuaalista suhtautumistaan kohtaan. He esittelevät Janssonin tämän tulevalle kumppanille Tuulikki Pietilälle kesken Juhlat kaupungissa -freskon maalausprosessin sekä käyvät hänen kanssaan Pariisissa lesboklubilla.

Tuula Karjalaisen kirjoittamasta Tove Janssonin elämäkertateoksesta kuitenkin
paljastuu toisenlainen totuus: Pietilän Jansson tiesi alunperin opiskeluajoiltaan, mutta kunnolla he tapasivat vasta vuonna 1955. Elämäkerta avaa myös läheisten suhtautumista Janssonin seksuaaliseen suuntaukseen kertomalla, että “ystävistä ei ollut jakamaan hänen uutta onneaan”. Tove on kuitenkin merkittävä teos, joka herättää keskustelua seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja on tärkeä askel seksuaali-identiteetin ja taiteilijan moninaisuuden esittämisessä elokuvataiteessa.

Eri medialähteitä seuraamalla voi huomata, että homoseksuaalien identiteetin todenmukainen kuvaaminen on kehittynyt nykyaikana parempaan suuntaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että representaatio olisi täydellistä. Yhteiskunnan kulkiessa kohti yleisempää hyväksyntää ja tasavertaisuutta tulevaisuuden medialta voidaan toivoa vivahteikkaampaa ja avoimempaa seksuaalisen suuntautumisen ja identiteetin kuvaamista. Varsinkin taiteilijoiden, esimerkiksi Tove Janssonin, töitä analysoidessa seksuaalisen identiteetin huomioon ottaminen avaa monia uusia tulkintoja ja uutta ymmärrystä teoksista. Janssonin tapauksessa tulevaisuudessa voitaisiin pyrkiä siihen, että hänen seksuaali-identiteettinsä otettaisiin osaksi hänen taiteellista perintöään, mikä loisi yleisölle kokonaisvaltaisemman ymmärryksen taiteilijan elämästä ja motivaatioista taiteen teon taustalla.

Kirjoittaja: Susanna Kinnula
Ryhmä: Nea Ahonen, Nella Keho-Valkama, Susanna Kinnula, Wilma Mäkinen, Jose Pekkonen

Syksyllä 2023 opetin Metropolian kulttuurituotannon opiskelijoille kurssia kulttuurin tuntemuksesta ja ajankohtaisista ilmiöistä. Kurssilla keskityttiin erityisesti museoalan esimerkkeihin. Mitkä asiat puhuttivat ja pohdituttivat kulttuurialan opiskelijoita syksyllä 2023?

Museoala työllistää yhä enemmän ihmisiä, joiden opintotaustoista löytyy muita koulutusaloja kuin niin sanottuja perinteisiä museoaineita. Erityisesti tämä koskee yleisötyötä, jonka parissa työskentelee nykyisin esimerkiksi kulttuurituottajia ja yhteisömanagereita. Tuottamisen lisäksi kulttuurituottajien on tärkeää ymmärtää myös kulttuurin sisältöjä ja erilaisten kulttuuri-ilmiöiden taustoja sekä omaa paikkansa kulttuurialalla ja mahdollisuuksiaan vaikuttaa.

Kulttuurin tuntemus ja ajankohtaiset ilmiöt -kurssi on osa ammattikorkeakoulu Metropolian kulttuurituotannon koulutusohjelman ensimmäisen vuoden opintoja. Kurssin keskeisiin teemoihin ja käsitteisiin kuuluivat kulttuuri, kulttuuriperintö, kulttuuri-identiteetti ja vastuullinen kulttuuritoiminta. Kurssilla käsiteltiin myös historiallista ajattelua ja painotettiin ilmiöiden ajallisten ulottuvuuksien ymmärtämistä (menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus) ja kontekstoinnin tärkeyttä. Ajankohtaisista ilmiöistä nostin esille muun muassa yhteisöiden kanssa työskentelyn, moninaisuuden, edustavuuden, dekolonisaation, antirasismin, inklusiivisuuden, digitalisaation, pelillistämisen ja tekoälyn.

Luennoilla kävimme opiskelijoiden kanssa kiinnostavia keskusteluja esimerkiksi kulttuuriperinnön suojelusta ja siihen liittyvästä määrittelyvallasta. Opiskelijat pohtivat myös muun muassa mikä on ajankohtainen ilmiö tässä nopeiden reaktioiden maailmassa. Keskusteluiden ja tunnilla teetettyjen tehtävien kautta oli kiinnostavaa tehdä havaintoja siitä, miltä museoala näyttäytyy ulospäin. Saavutettavuudesta keskustellessa nousi ilmi, etteivät kaikki opiskelijat koe museoita saavutettaviksi, vaan niihin liittyy yhä edelleen elitistinen mielikuva. Kysyttäessä minkälainen kulttuurituottaja haluaisit olla tulevaisuudessa, monet toivoivat pystyvänsä työskentelemään yhdenvertaisemman ja inklusiivisemman kulttuurialan ja maailman puolesta.

Opiskelijat tutkivat kurssilla mm. Valokuvataiteen museon K1 -näyttelytilan saavutettavuutta. Kuva: Virve Laustela, Suomen valokuvataiteen museo.

Kurssirungon oli valmistellut edellisenä vuonna museolehtori Tiina Hero, joka opetti samaa kurssia edellisinä vuosina. Hyvin suunnitellun rungon pohjalta kurssi oli helppo suunnitella ja valmistaa omat luentosisällöt sekä tuntitehtävät. Opetuksessa käytin paljon esimerkkejä museoalalta painottaen yleisötyötä, jonka parissa kulttuurituottajaopiskelijat tulevat työskentelemään, jos he päättävät suunnata museoalalle. Historioitsijana ammensin aineksia monivuotisesta työkokemuksestani museoalalla niin tapahtumien kuin näyttelyidenkin kanssa työskentelystä, mutta myös omasta väitöskirjatutkimuksestani.

Vuosina 2021 ja 2022 kurssilla puhututti ajankohtaisena ilmiönä mm. Kansallismuseon esiin nostama saamelaisten historia ja yhdenvertaisuus. Kotiinpaluu-näyttely, kuva Omar El Mrabt, Museovirasto.

Osana kurssisuoritusta opiskelijat tekivät ryhmätyön jostakin ajankohtaisesta ilmiöstä ja tulkitsivat sitä jonkin konkreettisen esimerkin kautta. Projektityön ei tarvinnut käsitellä museoalaa, vaan ryhmät saivat valita teeman omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan. Ryhmätyöt käsittelivät seuraavanlaisia aiheita: Museoiden saavutettavuus Suomessa – Case Suomen valokuvataiteen museo K1, Tove Jansson – Sateenkaarihistoria mediassa, Lähisuhdeväkivalta ja taide: Miten taide voi auttaa lähisuhdeväkivallan uhreja?, Seksuaalisuus ja representaatio nuorten tv-sarjoissa, Tekoäly elokuvatuotannossa, Miten sukupuolten välinen tasa-arvo esitetään lapsille Disneyn prinsessa-elokuvissa? ja Digitalisaation vaikutukset musiikin tuotantoon.

Taiteilija Tove Jansson maalaamassa freskoa al secco Kiilan ruotsinkielisen kansakoulun ruokasaliin lokakuussa 1953. JOKA / Museovirasto

Seuraavana julkaisemme yhden opiskelijoiden kirjoittaman, museoihin liittyvän artikkelin projektityöstään.

Kirjoittaja Iisa Aaltonen on Pedaali ry:n hallituksen jäsen ja väitöskirjatutkija Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelmassa (HY).