MATKA HÄMEENLINNAAN!

Perjantaina 15.11. Pedaali järjestää koko päivän retken Hämeenlinnaan. Tämä marraskuinen retki sopii teemaltaan ja kohteiltaan pimeään ja synkkään syksyyn täydellisesti!

Matkan ensimmäisenä etappina on tämän vuoden toukokuussa Suomen kansallismuseon yleisökohteena avautunut Suomen suurin vankilamuseo, jossa mennyt elää seinäkirjoituksissa, esineissä ja ajan kolhimissa selleissä.

Vankilasta vapauduttuamme matkaamme Hämeenlinnan keskustaan lounaalle. Lounaan jälkeen suuntaamme Hämeenlinnan museon Palanderin talolle, jossa pääsemme ratkaisemaan 1910-luvun Hämeenlinnaan sijoittuvaa kuvitteellista murhamysteeriä!

Takaisin Helsinkiin ja Turkuun lähdemme klo 16.

Päivän ohjelma 15.11.:

Lähtö Turusta 7:45, Lähtö Helsingistä 8:15

klo 10-11:30 Hämeenlinnan vankila: Hanna Forssell, Joni Karjalainen, Elisa Sarpo

klo 12 lounas keskustassa Palanderin talon lähellä: omakustanteinen ja valintainen ravintola.

13:30 Palanderin talo, jossa uusi murhamysteeri: Ompeluseura-teema.

16 Paluu,
Turussa perillä viim. 18:30, Helsingissä perillä viim. 17:45.

Pedaali maksaa jäsenilleen osallistumisen ohjelmaan ja kuljetukset Helsingistä ja Turusta. Lounas on omakustanteinen.

Ilmoittaudu mukaan matkalle viimeistään 1.11. -> info@pedaali.fi 

Osallistujamäärä matkalle on rajattu.

Kuva, Ville Tarhala (hmlmuseo.fi)

TERVETULOA VIETTÄMÄÄN PEDAALIN PIKKUJOULUJA!

Keskiviikkona 11.12. klo 16 alkaen vietämme pikkujouluja Tekniikan museolla (Viikintie 1, Helsinki)

Illan aloittaa tutustuminen museon uuteen Kummituksen keksintökoje -näyttelyyn:

”Näyttelyssä museon kummitus kutsuu lapset tarkastelemaan teknisiä laitteita; miettimään, mikä on uutta ja mikä vanhaa; tutustumaan suomalaisiin keksijöihin ja keksintöihin ja lopuksi käynnistämään kummituksen kummallisen kojeen. Lapset voivat myös jättää oman jälkensä näyttelyyn askartelemalla oman keksintönsä ja asettamalla sen esille.

Näyttely on suunniteltu vahvistamaan lasten omaa luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä sekä kannustamaan lapsia tutkimaan ja kokeilemaan. Se kannustaa lapsia luovaan ajatteluun ja luo valmiuksia käsitteelliselle ja tieteelliselle ajattelulle.

Kummituksen keksintökoje -näyttely huipentaa Tekniikan museon 50-vuotisjuhlavuoden. Näyttely on viimeinen vaihe Tekniikan museon suurta 2016 alkanutta perusnäyttelyuudistusta. Näyttely on esillä vuoteen 2024 asti.”

Tämän jälkeen siirrymme nauttimaan illan herkullista tarjoiluista ennen illan toista ohjattua ohjelmanumeroa eli Käsityökoulu Robotin työpajaa, jossa valmistamme valolla
käynnistettävän tärinärobotin. Osallistujat saavat robotin itselleen kotiin viemisiksi.

Loppuillan nautimme yhdessäolosta kera kakun ja viinin.

Tarjoilut pikkujouluihin toimittaa Om nam.

Ilmoittautumiset 25.11. mennessä -> info@pedaali.fi

Tervetuloa!

INNOVAATIOTYÖKALUJA MUSEOTYÖHÖN -KOULUTUS PEDAALILAISILLE 30.10. TURUSSA

Kyniä.

Museot innovaatioalustoina ja Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry kutsuvat museoammattilaiset iltapäiväkoulutukseen, jossa tutustutaan käytännön innovointimenetelmiin ja niiden mahdollisuuksiin museotyössä. Koulutus järjestetään 30.10. Aboa Vetus & Ars Novan Factory-tilassa klo 12–16. Koulutus on maksuton.

Koulutuspäivä koostuu lyhyistä puheenvuoroista sekä innovaatiomenetelmien kokeilemisesta käytännössä. Päivän aikana perehdytään innovaatiotyöskentelyyn ja opitaan erilaisia museotyössä hyödyllisiä innovaatiotyökaluja. Kouluttajana toimii Petri Katajarinne Nuori Yrittäjyys ry:stä.

Päivän ohjelma:

12.00 – 12.10 Museot innovaatioalustoina -hanke esittäytyy

12.10 – 12.30 Petri Katajarinne (Nuori Yrittäjyys ry): Mitä innovointi on?

12.30 – 14.00 Innovaatiomenetelmien testaamista: kohderyhmän ja ongelman määrittely

14.00 – 14.30 Kahvitauko

14.30 – 15.30 Innovaatiomenetelmien testaamista: ideointi ja ongelmanratkaisu

15.30 – 16.00 Syntyneiden ideoiden esittely ja yhteenveto

Museot innovaatioalustoina -hankkeessa on toteutettu innovaatiotoimintaa museoissa ja kokeiltu erilaisia menetelmiä yhteistyössä korkeakouluopiskelijoiden kanssa. Kokeilujen pohjalta on kehitetty menetelmiä, joissa kulttuuriperintöä käytetään ideoinnin ja luovan ongelmanratkaisun apuna. Koulutukseen osallistuvat saavat mukaansa menetelmiä esittelevän työkirjan.

Ilmoittaudu koulutukseen 23.10. mennessä osoitteeseen info@pedaali.fi

Tervetuloa!

SYYSKOKOUS 7.10. LUONNONTIETEELLINEN MUSEO/HELSINKI

Pedaalin syyskokous vahvistui ennakkotiedosta poiketen maanantaille 7.10.  Vietämme mielenkiintoista päivää syksyisessä Helsingissä kahden kokouksen ja Luonnontieteellisen museon ohjelman muodossa klo 13.00-17.00. 7.10. Luonnontieteellinen museo/HelsinkiPäivän kulku:  klo 13 hallituksen kokous, avoin myös jäsenistölle klo 14.30 syyskokous klo 15.30 alkaen museon ohjelmaa eli ”Kömmitään muinaiseen asumukseen Muutosta ilmassa- näyttelyssä ja kuullaan kuinka ko. näyttelyä käytetään työyhteisöille suunnatussa ilmastomuutos-koulutuksessa ja miten koululaiset ratkaisivat nykyaikaan (aikakoneella) tuodun mammutin ongelmat.  Oppaina toimivat museon suunnittelijat Anni Granroth ja Markku Liinamaa.” Saapumisohje museoon: Maanantaina museo etuovi on suljettu ja sisäänkäynti tapahtuu sisäpihan kautta. Jatka matkaasi pääovesta vasemmalle ja ratikkapysäkin jälkeen pääset portista sisäpihalle. Rakennuksen kulmassa olevat lasiovet tulevat suoraan museon aulaan, jossa norsu odotteleekin jo sinua. Ovikello löytyy lasiovien vasemmalta puolelta. Luonnontieteellinen museo Pohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki Raitiovaunut 1 ja 2 pysähtyvät museon edessä. Ilmoittautumiset ruokavalioineen  keskiviikkoon 2.10. mennessä -> info@pedaali.fi  TERVETULOA!

SYYSKUUN JÄSENILTA SIBELIUS-MUSEOSSA 27.9. KLO 13.30 ALKAEN

Syksyn ensimmäinen jäsenilta perjantaina 27.9. vie Pedaalin Turkuun ja Suomen ainoaan varsinaiseen musiikkimuseoon, Sibelius-museoon! Pedaalin hallituksen kokous aloittaa päivän klo 12. Jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan jo kokoukseen. Varsinainen jäsenilta alkaa klo 13.30. Kuulemme Sibelius-museon uudesta alusta eli mitä organisaatiomuutos on tuonut tullessaan, saamme päivitetyt yleiset- ja tietenkin peda-kuulimiset ja osallistumme mielenkiintoiseen Sibelius-työpajaan. Osallistujamäärä max. 20 henkilöä, joten varmista paikkasi heti! Ilmoittaudu jäseniltaan 23.9. mennessä info@pedaali.fi Muista myös ilmoittaa mahdollisesta erityisruokavaliosta, sillä tuttuun tapaan nautimme illan aikana myös virvokkeita! Tervetuloa!

PEDAALIN OHJELMA SYKSYLLE 2019

Pedaalin syyskausi on pyörähtänyt käyntiin ja ennen vuoden loppua on luvassa vielä monta mukavaa tilaisuutta! Nämä päivämäärät kannattaa jo merkitä kalenteriin muistiin: 27.9. Jäsenilta, Sibeliusmuseo, Turku 7.10. Syyskokous ja jäsenilta, Helsinki 30.10. Innovaatiokoulutus, Turku 15.11. Jäsenilta, Hämeenlinna 11.12. Pikkujoulut, Helsinki Lisätietoja jäseniltojen kiintoisasta ohjelmasta myöhemmin! Seuraavaksi tapaamme siis Turussa 27.9.! Tervetuloa mukaan Pedaalin syksyn toimintaan!

VUODEN MUSEOPEDAGOGINEN TEKO -EHDOKKAAT 2019 JULKISTETTU

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry jakaa vuosittain Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon museopedagogiaan liittyvälle projektille, hankkeelle tai teolle, joka on ollut ajankohtainen kuluneen vuoden aikana. Pedaali haluaa palkinnolla nostaa esiin esimerkillisiä ja huomionarvoisia panostuksia museoiden yleisötyöhön ja pedagogiseen toimintaan sekä lisätä alaan liittyvää tietoisuutta myös suuren yleisön keskuudessa. Vuonna 2019 ehdotuksia Vuoden museopedagogiseksi teoksi tuli 18. Palkinnonsaaja julkistetaan Museolehtoripäivillä 17.–18.9.2019 Helsingissä.

Ehdokaslista antaa kattavan kuvan siitä, miten monipuolisin keinoin ja moninaisin tapahtumin suomalaiset museot kohtaavat asiakkaansa. ”Vuoden museopedagoginen teko -palkittavan valinta on vuosittain varsin antoisa mutta myös hankala tehtävä – eikä vuosi 2019 tee poikkeusta! Ehdolla on lähes 20 hanketta, joista jokaisella on oma ainutlaatuinen arvonsa. Ja kaiken lisäksi tämä on vain pintaraapaisu siitä hienosta pedagogisesta työstä, mitä Suomen kulttuurilaitoksissa tehdään”, toteaa Pedaalin hallituksen puheenjohtaja Maiju Tuisku.

Vuoden museopedagoginen teko 2019 -ehdokkaat

Palanderin talon murhamysteeri
Hämeenlinnan kaupunginmuseo
Murhamysteeri museossa -pelissä 2–8-henkiset joukkueet yrittävät ratkaista kuvitteellista murhatapausta, joka sijoittuu Hämeenlinnaan vuonna 1911. Vihjeitä mysteeriin antoivat näyttelijät, jotka koostuivat museon omasta henkilökunnasta. Marraskuussa 2018 järjestettyihin neljään ensimmäiseen pelikertaan osallistui yli 350 pelaajaa, ja se toi Palanderin taloon paljon uusia kävijöitä.

Ystävyyslataamo-hanke ja Työkalupakki museonystäväyhdistyksille 2018 -julkaisu
Museonystäväyhdistykset ja Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon Ystävät DAMY ry
Museoystäväyhdistysten yhteistyöhankkeessa koottiin hyväksi havaittuja toimintamalleja ja jaettiin kokemuksia 21 museoystäväyhdistyksen ja niiden lähes 5000 jäsenen kesken.

Sopeudu muutokseen – ilmastokoulutus työyhteisöille
Luonnontieteellinen museo Luomus
Museolehtori Satu Jovero ja hänen työryhmänsä Virve Viertiö ja Anne Granroth ovat toimineet ilmastonmuutoslähettiläinä luodessaan Luomuksen Muutosta ilmassa -näyttelyn yhteyteen ilmastonmuutoskoulutuksen työyhteisöille. Sopeudu muutokseen -koulutukseen on osallistunut finanssialan, kaupunkisuunnittelun sekä puutarha-alan asiantuntijoita, ravintolayrittäjiä ja Helsingin yliopiston alumneja.

Nurinkurin-näyttely
Rovaniemen taidemuseo ja Lapin yliopiston kuvataideopiskelijat
Kokoelmaan perustuvan näyttelyn ovat koonneet Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat, jotka ohjaavat myös näyttelyyn pohjautuvia nurinkurisuutta eri tavoin käsitteleviä työpajoja. Näyttelyn aiheet kannustavat ajatusleikkeihin ja itsestäänselvyyksien kyseenalaistamiseen. Teokset saattavat hassutella, mutta niistä voi löytää myös kriittisiä ja ajankohtaisia keskustelunavauksia.

Pako linnasta -tapahtuma
Hämeen linna ja Fenix ohjelmapalvelut oy
Pako linnasta -tapahtumassa ryhmällä (2–4 henkeä) on aikaa 2 tuntia paeta linnasta selvittämällä erilaisia linnan sisältöihin ja historiaan liittyviä kysymyksiä. Tapahtumat ovat olleet loppuunmyytyjä, ja tuoneet linnoihin uusia asiakasryhmiä, kuten nuoria aikuisia.

Queer-opastukset
Taidekoti Kirpilä
Raikas queer-näkökulma kokoelmaan on tuonut uudella tavalla lähestyttäväksi teoksia ja saavuttanut uusia yleisöjä. Vastaavia opastuksia on otettu käyttöön muissakin museoissa.

Baletticroquis
Helsingin Taidehalli ja Suomen taideyhdistys
Suomen Taideyhdistyksen järjestämässä liikecroquis’ssa keskitytään havainnoimaan baletin tarjoamia liikkeitä ja balettitanssijan kehon anatomista rakennetta. Suosituissa piirustusilloissa croquispiirtämisen ilo ja elämyksellisyys yhdistyvät henkilökohtaiseen kokemukseen.

Musiikki ja tanssi esikolumbiaanisessa taiteessa -projekti
Didrichsenin taidemuseo
Kevään 2019 aikana Helsingin päiväkodeilla, peruskouluilla ja lukioilla on ollut mahdollisuus varata ilmainen pedagoginen kierros Didrichsenin esikolumbiaanista kokoelmaa esittelevään uusittuun näyttelyyn. Kierroksella tutustutaan oppaan johdolla näihin muinaisiin kulttuureihin ja siihen, minkälaisia erilaisia merkityksiä musiikilla ja tanssilla on niissä ollut. Vierailusta on pyritty tekemään osallistuva ja elämyksellinen – Oppilaat pääsevät soittamaan, laulamaan ja viestimään musiikin keinoin.

Ilmaiset matkat Alajärven Nelimarkka-museoon Etelä-Pohjanmaan koululaisryhmille
Nelimarkka-rahasto ja Nelimarkka-museo
Koulujen resurssit vierailla kulttuurilaitoksissa ovat rajalliset ja kuljetuskustannukset ovat suurin menoerä, sillä välimatkat maakunnassa ovat pitkät. Ilmaiset matkat ovat laskeneet kynnystä vierailla ja saada taidekasvatusta koulun ulkopuolella, ja melkein jokaisesta Etelä-Pohjanmaan kunnasta on kyetty tulemaan museovierailulle Alajärvelle.

Luminaari 2019
Tuusulan museo
Luminaari 2019 on lumitalven iloja, ilmastonmuutosskenaariota ja kestävän kehityksen yhteisvastuuta puntaroiva monialainen oppimiskokonaisuus. Sen lähestyy ilmastonmuutostematiikkaa iloisesta tulokulmasta, kestävän kehityksen mahdollisuuksia omaan arkeen ja elämäntapaamme peilaten sekä nämä “vaikutusteoiksi” yhdistäen. Luminaariin osallistui yhteensä noin 150 oppilasta ja opettajaa, ja siitä on tulossa pysyvä osa Tuusulan kulttuurikasvatussuunnitelmaa.

Livestriimatut opastukset
Kansallismuseo
Livestriimatut opastukset ovat uudenlainen tapa tarjota kouluille opastuksia maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Koulut voivat seurata opastusta omasta luokasta käsin ja kysyä opastuksen aikana herääviä kysymyksiä kommentoimalla opastusta. Livestriimatut opastukset ovat mahdollistaneet Kansallismuseon sisältöihin tutustumisen koko Suomen kouluille: Jokaista livestriimattua opastusta on seurannut 100–200 koululuokkaa, eli arviolta 2 000–4 000 oppilasta ympäri Suomen.

Pekka Töpöhäntä – sananvapaus ja vastuu museon ja teatterin keinoin
Päivälehden museo ja Laajasalon Huvilateatteri
Pekka Töpöhännän 80-vuotisjuhlan kunniaksi valmistuneet näyttely ja museota kulisseinaan käyttävä näytelmä keskittyvät erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen sekä muistuttavat sananvapauteen liittyvästä vastuusta. Näyttelyn ja näytelmän tärkeä osa on Kissojen Päivälehti, joka tarjoaa tietoja ja viihdykettä kaikille näyttelyvieraille sekä mahdollistaa lukuisten mediakasvatuksellisten aiheiden käsittelyn erityisesti esikouluikäisten ja alakoulun kolmen ensimmäisen vuosiluokan kanssa.

Ryömi, konti – viesti vauvuudesta
Porin taidemuseo ja Porin lastenkulttuurikeskus
Näyttely on suunnattu erityisesti vauvaperheille, jotka ovat yhä enenevässä määrin taidenäyttelyiden asiakasryhmä, mutta jolle ei erityisesti ole kohdennettuja näyttelyitä. Näyttelyn taustalla on myös erityislaatuinen Porin taidemuseon museopedagogian ja Porin lastenkulttuurikeskuksen liki 20-vuotinen yhteistyö sekä taidemuseossa 2003 käynnistetty valtakunnallisesti laajasti levinnyt Vauvojen värikylpy.

Taidelabra – Hyvinkään taidemuseon toiminnallinen näyttelytila
Hyvinkään taidemuseo
Taidelabra on oppimisympäristö ja kokoelmanäyttely samoissa raameissa. Taidelabran suunnittelu- ja kehitystyö on ollut monitasoinen ja osallistava, uusia käytänteitä kokeileva. Taidelabraa on suunniteltu ja valmisteltu elokuusta 2018 lähtien yhdessä asiakkaiden, ulkopuolisten asiantuntijoiden, Aalto-yliopiston taidekasvatuksen opiskelijoiden ja museon koko henkilökunnan kanssa.

Kulttuuri kyläilee Järvenpäässä
Järvenpään taidemuseon, Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymän (Järvenpään alueen kotihoito) ja Setlementti Louhela
Kulttuuri kyläilee on yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on lisätä kulttuurin saavutettavuutta kotona asuville ikäihmisille. Kokonaisuuteen kuuluu kolme erilaista taidepakettia, jotka sisältävät taideteoksen sekä teemaan liittyvän aistimateriaalin. Vapaaehtoinen kulttuuriluotsi toteuttaa yhteisen taidetuokion, jonka tavoitteena on aktivoida aisteja ja herättää muistojen kautta keskustelua, ja joka on maksuton ikäihmiselle.

Ammattilaisten ääni -työpajat ammattiin opiskeleville
Hotelli- ja ravintolamuseo
Ammattilaisten ääni -työpajat ovat vastanneet ammatillisten oppilaitosten nykytilanteen haasteisiin tarjoamalla helposti saavutettavaa museopedagogista palvelua, jonka tavoitteena on ollut vahvistaa opiskelijoiden ammatti-identiteettiä. Työpajoissa on tutustuttu ammattipedagogin kanssa alan ammattiryhmien historiaan sekä palkkauksen ja tehtävänkuvien muutokseen. Työpajat ovat maksuttomia ja niitä on voinut tilata myös suoraan oppilaitoksiin.

Virus! Mediamysteeri
Päivälehden museo, Vantaan kirjastot, Aalto-yliopisto
Virus! on 10–12 -vuotiaille lapsille suunnattu, tablettitietokoneilla pelattava, medialukutaitoa kehittävä peli, joka otettiin käyttöön Päivälehden museossa maaliskuussa 2019. Koululuokat yrittävät pelin tarinassa pelastaa museon sisältämät tiedot niitä uhkaavalta, vaaralliselta tietokonevirukselta. Pelin kehitystyössä Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijat tekivät tiivistä yhteistyötä vantaalaisen Kartanokosken koulun 5. luokan kanssa.

Mobiilireittejä kulttuuriperintöön -hanke
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran, Museoliitto, Lohjan museo, Mediamuseo Rupriikki ja Postimuseo (Tampere), Rauman museo, Villa Rullud / Espoon kaupunginmuseo, Vantaa kaupunginmuseo, Tuusulan museo, Heinolan museo, Verlan museo ja Keski-Suomen museo
Mobiilireittejä kulttuuriperintöön -hankkeessa nuoret osallistuivat lähialueen kulttuuriperinnön ja -ympäristön tunnistamiseen, määrittelemiseen ja esittämiseen luomalla uusia, oman näköisiä mobiilireittejä yhdeksällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Mobiilireitit laadittiin museoiden käytössä olevalle Seinätön museo -alustalle ja ne ovat nyt kaikkien kiinnostuneiden hyödynnettävissä.

Lisätietoja

Jenni Sahramaa, Pedaali järjestösihteeri, info@pedaali.fi ja p. 050 5844865
Maiju Tuisku, Pedaalin puheenjohtaja, maiju.tuisku@turku.fi