Blogin avulla mission kimppuun

Hei Pedaalin jäsenet ja muut museoiden yleisötyöstä kiinnostuneet.

Tervetuloa uuden blogimme pariin!

Ajatus blogista syntyi osana kahden vuoden missiotyöskentelyä. Keskusteluissa jäsenten kanssa nousi yhteinen huoli yleisötyön tunnettuuden ja arvostuksen puolesta. Totesimme missiotyöryhmässä, että Pedaalilta oikeastaan puuttuu kanava, jossa voisimme puhua alallemme tärkeistä asioista. Pyrimmekin nyt starttaavalla blogilla edesauttamaan missioon kirjattuja olemassaolomme syitä:

Opimme ja innostumme yhdessä! Blogi toimii alustana kertoa onnistumisista ja opeista sekä paikkana vertaistuelle ja keskustelullekin.
Blogiin kirjoittavat vieraskynäilijät taas tuovat terveisiä muilta aloilta ja uusia näkökulmia.
Avoimesti ja arvostavasti! Blogi on avoinna kaikille jäsenille ja toivottavasti siinä kuuluu mahdollisimman moninaisia ääniä kentältämme.
Yleisötyö näkyväksi! Blogi on yksi keino toimia yleisötyön äänitorvena niin museokentällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa.

Tulevaisuuden visiossamme Pidämme meteliä entistä enemmän, Jaamme osaamista ajankohtaisissa asioissa mm. blogin avulla sekä Teemme yhdessä kaikkien jäsenien kesken. Toivottavasti blogi saa innokkaita kirjoittajia ja lukijoita alusta saakka!
Pedaalin mission löydät nettisivuiltamme kohdasta Yhdistys, Pedaalin missio.

Yleisötyön ajankohtaisten ja työtä tunnetuksi tekevien aiheiden lisäksi toivomme kirjoituksia mm. museopedagogian historiasta ja nykytilasta, saavutettavuudesta, kestävästä kehityksestä ja digitaalisuudesta. Myös vinkkejä muiden alojen vieraskynäilijöistä otetaan vastaan!

Miten blogin konseptia työstettiin?

Työryhmässä hahmottelimme blogille konseptia hyödyntäen yksinkertaisia työkaluja, kuten
sidosryhmä- ja toimintaympäristökarttaa, asiakasprofiileja sekä suunnittelimme blogin rakennetta ja resursseja.
Palvelulupauksen hissipuheeksi kirjasimme:
”Pedaalin blogi jakaa hyviä käytäntöjä yhdessä jäsenten ja kaikkien museopedagogiikasta kiinnostuneiden kanssa. Blogin avulla lisätään yleisötyöammatin arvostusta ja ymmärrystä sekä kiinnostusta sitä kohtaan.”

Pidetään nyt tässäkin kirjoituksessa kiinni yhdessä oppimisen tavoitteesta ja laitetaan muutama konseptoinnin linkkivinkki jakoon:

Maijala, R. 2018. Palvelukonsepti – ideasta kokonaisuudeksi.

Passi & Ripatti: Työkalut muutokset tekijöille.

SDT 2012. Palvelumuotoilun työkalupakki. Prosessi ja työpohjat. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Pedaalin blogin päätoimittajana toimii ensimmäisen vuoden ajan konseptointia luotsannut Tiina Hero ja toimituskuntaan kuuluvat Iris Hyyrynen, Jenni Siltainsuu ja viestinnän osalta Outi Puolanne.
Kirjoittajaehdotukset ja kaikki toiveet kannattaa laittaa suoraan Tiinalle, yhteystiedot löytyvät bloginaloitussivulta. Kirjoittajille on tarjolla selkeät ohjeet ja aiheet saavat tosiaan olla laidasta laitaan museoiden yleisötyöhön ja museopedagogiaan liittyen! Jos blogin toimittaminen kiinnostaa, sekoitamme mielellämme pakkaa heti kun olemme saaneet julkaisemisen hyvään vauhtiin.

Seuraavassa kirjoituksessa kerromme Pedaalin puheenjohtajan Tuuli Uusikukan kanssa parhaita paloja Yhteiset yleisöt 3 -seminaarista Turusta.

Laita osoite muistiin ja palaa kuukausittain lukemaan uusia tuulia alaltamme!

Innostunein terveisin,

Blogitiimi