Keuruun museon Minä ja muotokuva on Vuoden museopedagoginen teko

9.6.2017

Pedaali ry on myöntänyt Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon 2017 Keuruun museon Minä ja muotokuva – keuruulainen taidehistoria tutuksi -taidekasvatuspaketille.

Vuosittainen palkinto myönnettiin nyt kahdennentoista kerran. Pedaali ry haluaa Vuoden museopedagoginen teko -huomionosoituksella nostaa esiin esimerkillisiä ja huomionarvoisia satsauksia suomalaisten museoiden yleisötyöhön ja pedagogiseen toimintaan.

Keuruun museon Minä ja muotokuva -paketin tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat keuruulaiseen taidehistoriaan ja kotiseutuun itse kokemisen, valokuvaamisen ja tekemisen kautta. Hanke alkoi kouluyhteistyön pilottihankkeena Museoviraston Kokeilutonni-avustuksen turvin tammikuussa 2016 ja on sittemmin laajentunut yhteistyöhön mm. Gallen-Kallelan Museon, Serlachius-museoiden ja useiden keuruulaisten kulttuurialan toimijoiden kanssa. Hankkeen päätyttyä Keuruun kaupungin kulttuuritoimi otti Minä ja muotokuva -paketin osaksi kulttuurikasvatusohjelmaa, jonka osana siihen osallistuu vuosittain koko 4.-luokkalaisten ikäryhmä. 

Pedaalin hallituksen perusteina Minä ja muotokuva -taidekasvatuspaketin palkitsemiselle olivat hankkeen aito osallistavuus sekä oppiaineiden ja kulttuurilaitosten rajoja ylittävä monipuolisuus. Poikkeuksellisena nähtiin myös museon ulkopuolelta lähtenyt idea, joka yhteisen tekemisen kautta on vakiintunut osaksi museon pysyvää toimintaa ja kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Hanke sitoo yhteen museo- ja kouluopetuksen informaalit ja formaalit oppimisympäristöt ja kytkee opetuksessa Keuruun historian osaksi laajempaa historiallista kontekstia.

Tunnustuspalkinto luovutettiin Keuruun taidemuseon edustajille Kiasmassa Helsingissä 8.6.2017. Palkinto sisältää kunniakirjan sekä taiteilija Veera Tammisen suunnitteleman palkintolautasen.

Voittajan ohella Pedaali ry halusi tänä vuonna muistaa kunniamaininnalla 15 museon yhteistä Turvapaikkana museo -hanketta esimerkkinä museoiden nopeasta reagoinnista ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen kysymykseen.

Vuoden museopedagoginen teko -palkinnon saajaa voi ehdottaa kuka tahansa. Yhdistyksen hallitus valitsee voittajan saatujen ehdotusten joukosta. Palkittujen ohella Vuoden museopedagoginen teko -ehdokkaita olivat tänä vuonna:

Dialogi ajassa – Vanhenemisen taito -näyttelyn asiantuntijaoppaat (Tiedekeskus Heureka), Entten tentten -perinneleikkitapahtumat (Kemin historiallinen museo), Helsinkikuvia.fi -palvelu (Helsingin Kaupunginmuseo), Lapuan taidemuseon museo- ja musiikkipedagogiikka -projekti (Lapuan taidemuseo), Lastentarhamuseon materiaalipaketti (Lastentarhamuseo), Minä nuori Suomessa 2017 -yhteistyöprojekti (Sara Hildenin taidemuseo), Museokortti (Suomen museoliitto), Museo Skogsterin museokeskiviikot (Hämeenlinnan Kaupunginmuseo), Our Pink House -projekti (Keravan taidemuseo Sinkka), Taidetestaajat (Suomen Kulttuurirahasto), sekä Upcycling Center ja sen kotouttavat työpajat (Designmuseo ja Arkkitehtuurimuseo).

Palkinnon aiemmat voittajat löytyvät täältä.

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on aloittanut toimintansa 2005 ja jäseniä on tällä hetkellä noin 240. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa aiheesta kiinnostunut. Pedaali ry:n tavoitteena on edistää museopedagogista toimintaa, vahvistaa museoiden yleisötyötä tekevien ammatillista identiteettiä ja arvostusta, sekä tukea jäsentensä ammatillista kehittymistä. Yhdistys toimii alan keskustelufoorumina ja tarjoaa jäsenistölleen koulutusta ja verkostoja. Yhdistyksellä on oma julkaisusarjansa "Pedafooni".